— Miksi te niin kauhistuitte? sanoi Wolodyjowski, — jos hän on siellä, niin on Jumala antanut hänet meidän käsiimme. Rauhoittukaa. Oletteko varma?
— Aivan yhtä varma kuin että puhun teidän kanssanne. Minä näin hänen pukeutuvan.
— Mutta näkikö hän teidät?
— En tiedä, mutta luullakseni ei. Wolodyjowskin silmät kipinöivät kuin kekäleet.
— Juutalainen, sanoi hän hiljaa, viitaten kiihkeästi kädellään, — tule tänne. Viekö ulkoa sivuhuoneeseen ovi?
— Ei vie, täytyy käydä tämän tuvan kautta.
Kuszel akkunan alle! kuiskasi Wolodyjowski. — Nyt ei hän pääse meiltä pakoon.
Kuszel lähti tuvasta sanaa sanomatta.
— Rauhoittukaa, sanoi Wolodyjowski. — Ei teidän kaulanne, vaan hänen on vaarassa. Mitä hän voi teille tehdä? Ei mitään.
— Minä vain en pääse tointumaan hämmästyksestäni, vastasi Zagloba ja mietti itsekseen: aivan totta, mitä minun tarvitsee pelätä. Onhan herra Michal luonani. Bohun pelätköön.