Ystävykset katsahtivat toisiinsa.
— Emme voi sitä tehdä, sanoi Zagloba.
— Emme, niin totta kuin elämme, emme voi! huudahtivat Kuszel ja
Wolodyjowski.
— Vai niin, sanoi Bohun ja hänen kulmakarvansa vetäytyivät ryppyyn ja silmät iskivät tulta. — Miksette te, herrat ljahit, voi sitä tehdä?
— Siksi, että herra Skrzetuski ei ole saapuvilla ja sitäpaitsi tulee teidän tietää, ettei kukaan meistä lakkaa häntä etsimästä, vaikkapa piiloittaisitte hänet maan alle.
Te olette siis hieroneet minun kanssani vaihtokauppaa: anna sinä kasakkasielusi tai me surmaamme sinut. Ah, sitä te ette tule näkemään! Vai luuletteko te, ettei minun kasakkasapelini ole terästä. Luuletteko te, että te jo rääkytte ylläni kuten korpit haaskan yllä? Ja miksi pitäisi minun sortua eikä teidän? Te haluatte minun vertani ja minä teidän. Katsokaammepa, kumpiko meistä osansa saa.
— Ettekö siis sano?
— Miksikä minä sen sanoisin? Surma teidät kaikki periköön.
— Surma sinut periköön. Sinä ansaitset tulla hakatuksi kappaleiksi.
— Koettakaappa! sanoi kasakka, nousten pystyyn. Kuszel ja
Wolodyjowski hypähtivät hekin penkiltä.