Uhkaavat katseet alkoivat risteillä. Vihan paisuttamat rinnat hengittivät yhä mahtavammin ja epävarmaa oli, mitä tästä olisi seurannut, jollei Zagloba, joka katsahti akkunasta, olisi huudahtanut:
— Nyt Charlamp saapui todistajineen.
Hetken perästä astuikin Petyhorin ratsumestari yhdessä toveriensa, kahden herra Sielickin kanssa tupaan. Ensinnä tervehdittyään heitä, vei herra Zagloba heidät syrjään ja alkoi selittää asiaansa.
Ja hän selitti niin kaunopuheisesti, että hän heti sai heidät vakuutetuiksi. Hän ilmoitti heille, että herra Wolodyjowski pyytää vain lyhyttä lykkäystä ja että hän heti taisteltuaan kasakan kanssa on valmis esiintymään heidän asiassaan. Herra Zagloba kertoi heille kuinka vanha ja julma viha Bohunia kohtaan vallitsi kaikkien ruhtinaan soturien kesken, kuinka Bohun on koko valtakunnan vihollinen ja kauheimpia kapinoitsijoita, kuinka hän ryösti ruhtinatar-neidon aatelisesta talosta ja kuinka neito on sellaisen aatelismiehen morsian, joka on kaikkien ritarihyveiden kuvastin. "Ja jos te, hyvät herrat, olette aatelia ja tunnette kuuluvanne sen veljesyhteyteen, niin on meille yhteinen se vääryys, joka kohtaa koko säätyä yhden persoonassa. Voitteko siis kärsiä, ettei sitä kostettaisi?"
Herra Charlamp esteli aluksi, sanoen, että vaikkapa näin onkin ja vaikkapa Bohun sentähden olisikin hakattava kappaleeksi, niin "on herra Wolodyjowskin vanhan lupauksensa mukaan taisteltava minua vastaan". Herra Zagloban täytyi uudestaan selittää miksi tämä ei ole mahdollista sekä että ei olisi edes ritarillista selästä päin hyökätä yhden miehen kimppuun. Onneksi auttoivat häntä herrat Sielicki, molemmat järkeviä kunnon miehiä, ja niin myöntyi vihdoin itsepäinen liettualainen sekä suostui lykkäykseen.
Sillä välin oli Bohun mennyt miestensä luo ja palasi esauli Eljaszenkon seurassa. Hän ilmoitti tälle vaatineensa taisteluun kaksi aatelismiestä. Sitten hän ääneen toisti saman asian herra Charlampin ja herrojen Sielickien kuullen.
— Me taas vakuutamme, sanoi Wolodyjowski — että jos te suoriudutte voittajana taistelusta minun kanssani, silloin riippuu teistä, tahdotteko vielä taistella herra Zagloban kanssa, mutta missään tapauksessa ei kukaan enään vaadi teitä taisteluun eikä myöskään joukolla hyökätä teidän päällenne, vaan saatte te vapaasti lähteä minne tahdotte. Tämän vakuudeksi annamme teille ritarisanamme ja pyydämme teitä nyt saapuneita herroja omasta puolestanne niinikään lupaamaan samaa.
— Lupaamme, sanoivat juhlallisesti Charlamp ja molemmat Sielickit.
Silloin jätti Bohun Chmielnickin prinssille osoitetun kirjeen
Eljaszenkon käsiin ja sanoi:
— Sinä annat tämän kirjeen prinssille ja jos minä kuolen, niin sinä sanot hänelle ja Chmielnickille, että minä itse olin syypää kuolemaani eikä minua surmattu petoksella.