— Jumalan tähden, herra Michal, pitäkää nyt puolianne. Teidän käsissänne on Skrzetuskin kohtalo, ruhtinattaren vapaus, teidän oma ja minun elämäni. Varjelkoon Jumala teitä tappiosta, sillä minä en tule toimeen tuon murhamiehen kanssa.
— No miksi te sitten haastoitte hänet taisteluun?
— Sana pääsi suustani. Minä luotin teihin, herra Michal. Minähän olen jo vanha, minulla on hengenahdistusta, minun henkeni salpautuu. Mutta tuo maitoparta voi hyppiä kuin heinäsirkka. Senkin harjoitettu ajokoira!
— Minä koetan parastani, sanoi pieni ritari.
— Jumala teitä auttakoon. Älkää menettäkö rohkeuttanne.
— Tuolla siis.
Samassa läheni heitä toinen herroista Sielicki.
— Aika röyhkeä mies tuo teidän kasakkanne, kuiskasi hän. — Hänhän esiintyy meidän seurassamme kuin samanarvoinen, milteipä kuin parempi. Mikä kopeus! Varmaankin hänen äitinsä oli iskenyt silmänsä johonkin aatelismieheen.
— Äh, sanoi herra Zagloba, — pikemmin oli joku aatelismies iskenyt silmänsä hänen äitiinsä.
— Niin minustakin tuntuu, sanoi Wolodyjowski.