Bohunin kasvot alkoivatkin todella kalveta, hiki helmeili hänenkin otsallaan. Vastarinta kuitenkin vain kiihoitti hänen vimmaansa. Hänen valkeat torahampaansa välkkyivät viiksien alta ja rinnasta kuului vimmaisa läähätys.
Wolodyjowski ei irroittanut hänestä silmiään ja puolustautui yhä.
Yhtäkkiä hän tunsi takanansa hiekkasärkän ja nyt hän kokosi voimansa. Katsojista tuntui siltä kuin hän olisi kaatunut, mutta hän oli vain taipunut. Hän veti itsensä nyt kokoon ja heitti koko olentonsa ikäänkuin kivenä kasakan rintaa vastaan.
— Hän hyökkää! huudahti Zagloba.
— Hän hyökkää! toistivat muut.
Niin olikin todella käynyt: kasakka perääntyi nyt vuorostaan ja pieni ritari, joka jo tunsi vastustajansa koko voiman, rynnisti niin kiihkeästi, että todistajat katselivat taistelua henkeä pidätellen. Nähtävästi Wolodyjowski nyt alkoi lämmetä. Hänen pienistä silmistänsä kirposi kipunoita, hän vuorotellen kyykistyi, vuorotellen hyökkäsi pystyyn, hän muutteli silmänräpäyksessä asentoja, teki kaaria kasakan ympärille ja pakotti hänet kääntelemään paikallaan.
— Mestari, mestari! huusi Zagloba.
— Saat surmasi! lausui äkkiä Bohun.
— Saat surmasi! vastasi kaikuna Wolodyjowski. Silloin kasakka, tehden tempun, jonka osaavat vain taitavimmat miekkailijat, yhtäkkiä siirsi sapelin ojasta kädestä vasempaan ja antoi vasemmalla kädellään niin kauhean iskun, että herra Michal ikäänkuin salaman lyömänä kaatui maahan.
— Jeesus Maaria! huudahti Zagloba.