Bohunin korahteleva hengitys keskeytti Zagloban puheen.
— Ohhoh, sielu haeskelee jo tietänsä, sanoi aatelismies. — Tulee myöskin jo pimeä. Hapuillen hän menee toiseen maailmaan. Koska hän kuitenkaan ei häpäissyt meidän onnetonta neito parkaamme, niin antakoon hänelle Jumala ikuisen levon. Amen. Lähtekäämme, herra Michal. Sydämestäni annan hänelle anteeksi kaikki hänen vikansa, vaikka toiselta puolen kyllä on totta, että minä enemmän tungin hänen tiellensä kuin hän minun; joka tapauksessa kaikki nyt on lopussa. Jääkää terveiksi, hyvät herrat! Mieluista oli tutustua niin rehellisiin ritareihin kuin arvoisat herrat. Muistakaa vain sitten tarpeen tullen todistaa.
KOLMASTOISTA LUKU.
Ruhtinas Jeremi vastaanotti tiedon Bohunin kuolemasta jotenkin välinpitämättömästi, varsinkin kun hän sai tietää, että miehet, jotka ovat valmiit minä hetkenä hyvänsä todistamaan Wolodyjowskin saaneen taisteluhaasteen, eivät palvelleet hänen lippunsa, alla. Jollei tapaus olisi sattunut juuri muutamia päiviä ennen Jan Kasimirin vaalin julistamista ja jos ehdokkaiden kilpailu vielä olisi ollut polttava, niin Jeremin vastustajat — ja heidän etunenässään kansleri ja ruhtinas Dominik — varmaan olisivat tästä tapauksesta takoneet aseen häntä vastaan, kaikista todistajista ja todistuksista huolimatta. Mutta Kaarlen luopumisen jälkeen olivat ajatukset muissa asioissa ja helppo oli arvata, että koko asia painuisi unohduksiin.
Vain Chmielnicki saattoi, osottaakseen mitä vääryyttä hänelle yhä tehdään, vielä vetää esiin asian. Ruhtinas toivoi kuitenkin aivan oikein, että prinssi, lähettäessään hänelle vastauksen, huomauttaisi tai käskisi puolestaan ilmoittamaan millä tavalla hänen lähettinsä oli saanut surmansa. Eikä Chmielnicki mitenkään rohkenisi epäillä kuninkaan sanojen todenmukaisuutta. Tärkeää oli ruhtinaalle, ettei nostettaisi valtiollista melua hänen sotilaittensa käytöksen johdosta. Toiselta puolen oli ruhtinas Skrzetuskin tähden miltei tyytyväinen siitä mitä oli tapahtunut, sillä nyt oli paljon todennäköisempää, että neiti Kurcewicz saataisiin takaisin. Saattoihan hänet nyt löytää, taistelulla vapauttaa, tai lunnailla ostaa vapaaksi, eikä ruhtinas varmaan olisi säästänyt suurimpiakaan kustannuksia päästääkseen suositun ritarinsa hänen tuskistaan ja antaakseen hänelle takaisin hänen onnensa.
Herra Wolodyjowski saapui suurella pelolla ruhtinaan luo, sillä vaikka hän yleensä ei ollutkaan arka, niin hän pelkäsi kuitenkin jokaista vojevodan kulmakarvain rypistystä kuin tulta. Kuinka suuri olikaan siis hänen hämmästyksensä ja ilonsa, kun ruhtinas, kuultuaan hänen selontekonsa ja hetkisen mietittyään tapahtumaa, otti kädestään kallisarvoisen sormuksen ja sanoi:
— Kiitän teidän malttianne, sitä ettette ensimäisinä hyökänneet Bohunin kimppuun, sillä siitä olisi valtiopäivillä noussut suuri ja vahingollinen melu. Jos nyt ruhtinatar löydetään, niin jää Skrzetuski elinajakseen teille kiitollisuudenvelkaan. Minulle olivat huhut kertoneet teistä, herra Wolodyjowski, että yhtä vähän osaatte pidättää sapelin tupessa kuin muut kielen suussaan ja siitä olisi teitä voinut kohdata rangaistus. Mutta koska te sekä esiinnyitte ystävän asiassa että taistelussa sellaisen ammattitappelijan kanssa ylläpiditte meidän lippujemme mainetta, niin ottakaa tämä sormus muistoksi siitä päivästä. Olen saanut tietää, että olette hyvä sotilas ja hurja miekkailija, mutta samalla mestarien mestari.
— Hänkö? sanoi Zagloba. — Hän on kuin onkin sellainen, että hän kolmannella tempulla löisi pirulta sarvet poikki. Jos teidän ruhtinaallinen armonne joskus käskee lyödä minun kaulani poikki, niin pyydän ettei tätä tehtävää uskota kenellekään muulle, koska silloin ainakin heti pääsen toiseen maailmaan. Hän löi Bohuninkin rinnan kohdalta melkein poikki ja antoi vielä kaksi läjäystä järkikoppaan.
Ruhtinas piti ritarillisista teoista ja hyvistä sotilaista. Siksi hymähti hän tyytyväisenä ja kysyi:
— Oletteko tavannut ketään kanssanne tasaväkistä sapelin käytössä?