— Ja te taistelitte toisena?
— No katsokaas, sanoi Zagloba, — varmaan on suontanne isketty ja päätänne huimaa verenvuodon jälkeen. Luuletteko että minä rupean taistelemaan ruumiin kanssa tai että minä leikkelen miestä, joka jo makaa maassa?
— Sanoittehan te lyöneenne hänet kahtia. Herra Zagloba kohautti olkapäitään.
— Pyhää kärsivällisyyttä kysytään tuon miehen seurassa. Herra
Michal, eikö Bohun haastanut meitä molempia?
— Haastoi, sanoi Wolodyjowski.
— Käsitittekö nyt?
— Olkoon niin kuin sanotte, vastasi Longinus — mutta herra Skrzetuski on hakenut Bohunia Zamoscin luota. Eikä hän kuitenkaan ollut siellä enään.
— Kuinka sitten Skrzetuski haki häntä?
— Minun täytyy, näen mä, kertoa teille kaikki tyyni alusta asti, aivan niinkuin asia oli, sanoi herra Longinus. — Me jäimme siis silloin, kuten tiedätte, Zamosciin ja te lähditte Varsovaan. Kasakoita ei meidän tarvinnut kauvan odottaa. Suurina pilvinä tuli heitä Lembergin luota, heitä tuli niin paljon ettei silmä, muurilta katsoen, ulottunut näkemään heidän ylitseen, mutta ruhtinas oli niin varustanut Zamoscin, että he olisivat saaneet piirittää sitä kaksi vuotta. Me luulimme, etteivät he ollenkaan hyökkäisi linnaa vastaan ja olimme sen johdosta jo surullisiakin, sillä jokainen oli heidän tappiostaan odottanut mieskohtaista nautintoa. Kun heidän joukossaan myöskin oli tatareja, niin elähytti minua puolestani toivo, että Jumala armossaan nyt antaa minulle nuo kolme päätä, jotka tarvitsen…
— Pyytäkää häneltä yhtä, pyytäkää vain yhtä, mutta hyvää, keskeytti
Zagloba.