— Hänen alipäällikkönsä hillitsivät häntä kuitenkin ja asettuivat meidän väliimme, jatkoi herra Longinus. — Varsinkin oli eräs nuori mies niin rohkea, että tarttui häntä liepeeseen ja veti hänet pois, sanoen: et sinä nyt mene mihinkään, isä, sinä olet juovuksissa. Minä katselemaan, kuka tuo mies on, joka minua niin puolustaa ja kummastelen hänen rohkeuttaan, kun hän on niin tutunomainen Chmielnickiä kohtaan. Mutta sehän oli Bohun!
— Bohunko? huudahtivat Wolodyjowski ja Zagloba.
— Aivan niin. Minä tunsin hänet, sillä olinhan Rozlogissa nähnyt hänet ja myöskin hän tunsi minut. Kuulen hänen sanovan Chmielnickille: hän on minun tuttavani. Mutta Chmielnicki tekee, juopuneiden tapaan, pikaisen päätöksen ja vastaa: koska hän on sinun tuttavasi, poikaseni, niin täytyy hänelle antaa viisikymmentä taalaria — minä kyllä annan vastauksen. Ja hän antoi minulle vastauksen, mutta mitä taalareihin tulee, niin sanoin — en tahtonut ärsyttää petoa —, että säästän ne palvelijoitani varten, sillä eihän upseerien tapoihin kuulu ottaa vastaan juomarahoja. Minut päästettiin nyt sangen kohteliaasti menemään teltasta, mutta tuskin olin päässyt ulkopuolelle, kun luokseni astuu Bohun, sanoen: mehän näimme toisemme Rozlogissa. Niin näimme, vastaan minä, mutta veliseni, silloin en olisi uskonut näkeväni sinua tässä leirissä. Tähän vastaa hän: onnettomuus on minut ajanut tänne, eikä oma tahto. Keskustelussa huomautin hänelle, kuinka me Jarmolincen tuolla puolen löylytimme häntä. Minä en tietänyt kenen kanssa olin tekemisissä, vastasi hän siihen. Olin lisäksi saanut iskun käteeni. Mieheni taas eivät kyenneet mihinkään, sillä he luulivat itse ruhtinas Jareman taistelevan heitä vastaan. Emme mekään tienneet, kenen kanssa olimme tekemisissä, sanoin minä, sillä jos herra Skrzetuski olisi aavistanut sinun olevan siellä, niin jompikumpi teistä ei nyt enään olisi elossa.
— Varmaan niin olisi käynytkin, mutta mitäs Bohun siihen sanoi? kysyi Wolodyjowski.
— Suuttui kovasti ja käänsi puheen toisaalle. Hän kertoi Krywonosin lähettäneen hänet viemään kirjettä Chmielnickille Lembergin luo, jotta hän saisi hiukan levätä, mutta Chmielnickipä ei tahtonutkaan päästää, häntä takaisin, vaan aikoi käyttää häntä muihin lähettitoimiin, koska hän ymmärsi säilyttää mielenmalttinsa. Vihdoin hän kysyy, missä herra Skrzetuski on ja kun minä sanon: Zamoscissa, niin hän virkkaa: silloin ehkä tapaamme. Senjälkeen jätin hänet hyvästi.
— Minä arvaan jo, että Chmielnicki heti senjälkeen lähetti hänet
Varsovaan, sanoi Zagloba.
— Niin lähetti, mutta odottakaappa vielä hiukan. Minä palasin nyt linnoitukseen tekemään herra Weyherille tiliä toimeni suorituksesta. Oli jo myöhäinen yö. Seuraavana päivänä hyökättiin uudelleen, vielä kiivaammin kuin ensi kerralla. En ehtinyt tavata herra Skrzetuskia. Vasta kolmantena päivänä saatoin sanoa hänelle, että olin nähnyt Bohunin ja puhunut hänen kanssaan. Mutta silloin oli läsnä paljon upseereja, niiden joukossa herra Regowski. Tämä kuultuaan kertomukseni sanoo pisteliäästi: kyllä minä tiedän, että on kysymys eräästä tytöstä. Jos te todella olette sellainen ritari kuin maine tietää, niin kyllä saatte Bohunin käsiinne: haastakaa hänet taisteluun ja minä olen varma, ettei se tappelija kieltäydy. Saammehan muureilta katsella kaunista näkyä! Teistä wisniowieckiläisistä puhutaan, jatkaa hän, enemmän kuin te ansaitsette. Silloin katsahtaa herra Skrzetuski täynnä hämmästystä herra Regowskiin. Niinkö siis neuvotte? kysyy hän. Hyvä. Mutta rohkenetteko te, hyvä herra, joka ivailette meidän miehuuttamme, mennä roskajoukon sekaan puolestani haastamaan Bohunia taistelemaan. Regowski vastaa: rohkenen kyllä, mutta en ole teidän puhemiehenne enkä liioin veljenne, enkä lähde. Nyt rehahtavat muut nauramaan herra Regowskille. Ohoh, sanovat he, kylläpä nyt olette pieni, mutta kun oli kysymys toisen miehen nahasta, silloin olitte suurellinen. Silloinpas Regowski, kunniastaan arkana, sydämystyy ja nousee. Seuraavana päivänä lähti hän viemään haastetta, mutta ei enään tavannut Bohunia. Me emme aluksi uskoneet hänen tietoonsa; nyt, kuultuani teidän kertomuksenne, kuitenkin huomaan sen todeksi. Varmaan oli Chmielnicki lähettänyt Bohunin matkalle ja sillä tiellä te hänet löitte kuoliaaksi.
— Aivan niin, sanoi Wolodyjowski.
— Sanokaappa meille, sanoi Zagloba, — mistä me nyt löydämme Skrzetuskin. Meidän täytyy hänet löytää voidaksemme heti lähteä hänen kanssaan hakemaan neitosta.
— Tuolla puolen Zamoscin saatte helposti hänestä tiedon, sillä siellä tuntevat hänet kaikki. Kasakkapäällikkö Kalinan hän yhdessä Regowskin kanssa kokonaan tuhosi. Myöhemmin Skrzetuski yksinänsä löi kaksi kertaa tatarilaisjoukot, tuhosi Burlazn sekä hajoitti muutamia parvia.