— Kisielin pää! Kisielin pää! Kuolema hänelle! vastasivat hänelle joukot.
Vojevoda olisi mielellään antanut uhriksi valkean rasittuneen päänsä, jollei hänellä vielä olisi ollut hiukkanen uskoa, että heidät, komisaarit ja valtakunta voidaan pelastaa antamalla kasakkakunnalle jotakin muuta. Tulevaisuus oli näyttävä mitä. Ja kun hän tätä ajatteli, lankesi jokin toivon ja lohdun säde hetkeksi niihin pimeihin varjoihin, jotka epätoivo oli koonnut hänen sieluunsa ja onneton vanhus koetti uskotella itsellensä, että se mikä nyt riehuu on vain roskaväki eikä koko kasakkakunta, ei Chmielnicki ja hänen päällikkönsä, ja että näiden kanssa voidaan ryhtyä sovitteluihin.
Mutta voiko sovitteluista koitua pysyvää tulosta niin kauvan kuin puoli miljoonaa talonpoikaa on aseissa? Eivätkö sovittelut sula olemattomiin ensimäisen kevättuulahduksen mukana, aivan niinkuin lumet, jotka tällä hetkellä peittävät aron…?
Silloin johtuivat hänen mieleensä Jeremin sanat: armoa voi antaa vain voitetuille, ja jälleen liiteli hänen ajatuksensa pimeyteen ja hänen jalkainsa alla avautui kuilu.
Puoliyö oli jo mennyt, melu ja ammunta olivat hiukan hiljentyneet. Sensijaan yltyi tuulen vinkuna. Ulkona oli lumipyry, väsyneet joukot alkoivat nähtävästi hajota koteihinsa. Toivo palasi komisaarien sydämiin. Lembergin rajatuomari Wojciech Miaskowski kohousi istuimeltaan, kuunteli lumettuneen akkunan ääressä ja sanoi:
— Minusta tuntuu, että me jo huomenna saamme kokea Jumalan armoa.
— Ehkäpä Chmielnickikin lähettää suuremman suojajoukon, sillä tämän turvissa me emme pääse perille, sanoi herra Sniarowski.
Herra Zielenski, kuninkaan juomanlaskija Braclawista, hymyili katkerasti.
— Kukapa uskoisi, että me olemme rauhanteon valtuutettuja!
— Olen useamman kerran ollut lähettiläänä tatarilaisten luo, sanoi kuninkaallinen lipunkantaja Nowogrodista, — mutta tällaisessa lähettilääntoimessa en ikinä ole ollut. Meidän persoonassamme joutuu valtakunta nyt suuremman ylenkatseen alaiseksi kuin se joutui Korsunin ja Pilawcen tappelujen takia. Sanon teille, hyvät herrat: palatkaamme takaisin, sillä rauhanneuvotteluja ei voi ajatellakaan.