— Palatkaamme, toisti kaikuna Kiovan kastellaani herra Brzosowski.
— Rauhasta ei tule mitään, tulkoon sota.
Kisiel nosti silmäluomensa ja loi lasittuneet silmänsä kastellaaniin.
— Keltaiset Vedet, Korsun, Pilawce, sanoi hän kumeasti.
Samassa hän vaikeni ja hänen mukanansa kaikki muutkin. Ainoastaan Kiovan veronkantaja herra Kulczynski luki ääneen rukousnauhaansa ja herra jahtimestari Krzetowski piteli molemmin käsin päätänsä ja toisteli:
— Mitä aikoja, mitä aikoja, Jumala armahda meitä. Samassa avautui ovi ja huoneeseen astui Posenin piispan rakuunoiden kapteeni Bryszowski, joka johti saattojoukkoa.
— Jaloarvoinen herra vojevoda, sanoi hän, — eräs kasakka tahtoo päästä herrain komisaarien puheille.
— Hyvä on, vastasi Kisiel. — Onko roskaväki jo hajonnut?
— On, mutta lupasi huomenna palata.
— Ovatko ne tänään pahastikin ahdistaneet?
— Kauheasti, mutta Doniecin kasakat ovat tappaneet niitä kymmenkunnan. Ne ovat luvanneet huomenna polttaa meidät elävinä.