— Ehkäpä ikuista unta, jatkoi vojevoda.
Sen sanottuaan lähti hän makuuhuoneeseen, jonka ovella jo odotti palvelija. Hänen mentyään hajaantuivat toisetkin. Jahtimestari Krzetowski saattoi Skrzetuskin kortteeriinsa, joka oli muutamaa taloa kauvempana. Palvelijapoika kävi lyhty kädessä heidän edellään.
— Mikä pimeä yö, ja yhä kiihtyy tuuli, sanoi jahtimestari. — Ohhoh, herra Jan, mitä tänään olemmekaan saaneet kokea! Luulin jo viimeisen tuomion tulleen. Roskaväki piteli miltei jo puukkoa kurkullamme. Bryszowskin kädet olivat jo aivan uuvuksissa, me aloimme jo siunata itseämme.
— Minä olin roskaväen joukossa, vastasi Skrzetuski. — Huomenillaksi ne odottavat uusia ryövärijoukkoja, ne ovat ilmoittaneet näille teidän olevan täällä. Huomenna täytyy välttämättömästi lähteä. Ratsastattehan Kiovaan?
— Se riippuu Chmielnickin vastauksesta, ruhtinas Czetwertynski on lähtenyt hänen luoksensa. Kas tässä kortteerini. Käykää sisään, herra Jan, minä olen käskenyt lämmittää viiniä, jotta saamme vähän vahvistaa itseämme ennen maatapanoa.
He astuivat huoneeseen, jonka uunissa paloi mahtava tuli. Höyryävä viini oli jo pöydällä. — Skrzetuski — tarttui ahnaasti lasiin.
— Eilisestä asti en ole syönyt mitään, sanoi hän.
— Kovin olettekin laihtunut. Nähtävästi ovat tuska ja vaivat teitä kuluttaneet. Mutta sanokaa minulle — sillä minähän hyvin tunnen asianne — aiotteko etsiä ruhtinatarta noiden joukosta?
— Joko hänet tai kuoleman, vastasi ritari.
— Helpommin löydätte kuoleman. Minkä johdosta te arvelette ruhtinattaren olevan täällä? kysyi jahtimestari.