— Olen jo hakenut häntä kaikkialta muualta.
— Mistä sitten?
— Dniesterin varrelta aina Jahorlikiin asti. Olen kulkenut armeenialaisten kauppiasten kanssa, sillä olin saanut viittauksia siihen suuntaan, että häntä pidettäisiin piiloitettuna siellä. Olen ollut kaikkialla ja nyt menen Kiovaan, koska Bohun sen mukaan mitä kerrotaan on vienyt hänet sinne.
Tuskin oli Skrzetuski saanut lausutuksi Bohunin nimen, kun jahtimestari kävi kiinni päähänsä.
— Hyvä Jumala, huudahti hän, — minähän en ole kertonut teille tärkeintä asiaa: kuulin, että Bohun on saanut surmansa.
Skrzetuski kalpeni.
— Kuinka? Kuka sen on sanonut?
— Sama aatelismies, joka kerran jo pelasti ruhtinattaren. Se joka oli niin urhoollinen Konstantinowin luona. Hän on minulle sen sanonut. Minä tapasin hänet hänen ollessaan matkalla Zamosciin. Me sivuutimme toisemme tiellä. Tuskin olin ehtinyt häneltä kysyä mitä kuuluu, kun hän vastasi, että Bohun on saanut surmansa. Kysyn kuka hänet surmasi ja hän vastaa: Minä! Senjälkeen me erosimme.
Tuli, joka oli palanut Skrzetuskin kasvoilla, sammui äkkiä.
— Se aatelismies, virkkoi hän, — panee mielellään omiaan. Häntä ei kannata uskoa. Ei, ei, hän ei olisi kyennyt tappamaan Bohunia.