— Suu kiinni, Dziedziala, huusi hetmani.
— Suu kiinni! Hän on jo juonut itsensä juovuksiin, vaikka on näin aikaista, toistivat muut päälliköt. — Mene tiehesi, taikka iskemme kalloosi.
Dziedziala olisi yhä tahtonut räyhätä, mutta hänet otettiin niskasta kiinni ja heitettiin ulos.
Kauniin ja valituin sanoin puhui vojevoda edelleen, osoittaen Chmielnickille kuinka suuria lahjoja hän nyt saa. Ne ovat todellisen vallan puolelta armon osoitus, vallan, jota hän, Chmielnicki on tähän asti omin luvin pitänyt käsissään. Kuningas, vaikka hän voisikin rangaista, tahtoo mieluummin antaa anteeksi ja hän tekee sen siihen kuuliaisuuteen nähden, jota Chmielnicki osoitti Zamoscin luona. Ja siksi, että edelliset ylitsekäymiset eivät tapahtuneet nykyisen kuninkaan hallitessa. On siis oikein ja kohtuullista, että Chmielnicki, joka tähän asti on niin paljon rikkonut, tästä puoleen osoittautuu kiitolliseksi hänelle suodusta armosta ja laupeudesta, lakkaa vuodattamasta verta, rauhoittaa rahvasta ja ryhtyy neuvotteluihin komisaarien kanssa.
Chmielnicki otti vaieten vastaan hetmani-nuijan ja lipun, jonka viimemainitun hän heti käski levittää taaksensa. Sen nähdessään päästi rahvas sellaisen ilon ulvonnan, ettei hetken aikaan saattanut kuulla mitään.
Tyytyväisyys kuvastui hetmanin kasvoilla ja vähän odotettuaan hän virkkoi:
— Suuresta armosta, jonka hänen majesteettinsa kuningas on teidän kauttanne osoittanut minulle, suomalla minulle vallan sotajoukkojen yli ja antamalla minulle anteeksi edelliset rikokseni, kiitän nöyrästi. Olen aina sanonut, että kuningas on minun kanssani teitä, vilpillisiä herroja ja pikkukuninkaita vastaan. Parhaana todistuksena siitä on, että hän tässä lähettää minulle tyytyväisyytensä merkin siitä, että olen katkonut teidän kaulojanne. Niin tulen minä edeskinpäin niitä katkomaan, jollette kaikessa tottele minua ja kuningasta.
Viimeiset sanat Chmielnicki lausui ääntään korottaen ja kulmakarvat rypyssä, aivan kuin viha nyt olisi alkanut hänessä kiehua. Komisaarit jähmettyivät kuullessaan hänen vastauksensa odottamattoman käänteen. Kisiel sanoi:
— Kuningas käskee sinun, herra hetmani, lakata vuodattamasta verta ja ryhtyä meidän kanssamme neuvotteluihin.
— En minä vuodata verta, vaan Liettuan sotajoukko, vastasi hetmani jyrkästi, — sillä olen saanut tiedon, että Radziwill on minulta vallannut Mozyrin ja Turowin. Jos tämä tieto osoittautuu todeksi, niin olen minä totisesti saanut tarpeekseni teikäläisistä vangeista. Silloin käsken heti paikalla lyödä heiltä päät poikki. Neuvotteluihin minä en tällä kertaa ryhdy. Komisaarienhan on vaikea nyt alkaa tehtävänsä, sillä eihän sotajoukko ole koolla, täällä minun luonani on vain kourallinen päälliköitä, muut ovat talvimajoissa. Ilman heitä en voi alkaa. Sitäpaitsi on turhaa kauvemmin jutella täällä pakkasessa. Mikä teidän oli minulle ojennettava, sen te olette ojentaneet. Kaikki olette myöskin nähneet, että minä olen hetmani, jolla on kuninkaallinen valta. Tulkaa nyt minun luokseni juomaan ryyppy viinaa ja syömään päivällistä, sillä minun on nälkä.