Zagloban ajatukset menivät sekaisin. Hänen henkeään ahdisti ja hän putosi läähättäen penkille istumaan. Herra Michal riensi hänen avukseen.
— Milloin sinä näit Bohunin? kysyi hän Rzendzianilta.
— Kolme viikkoa sitten.
— Elääkö hän sitten?
— Kuinkas ei eläisi. Itse hän minulle kertoi kuinka te häntä peittositte, mutta hän nuoleskeli itsensä terveeksi.
— Ja hänkö sinulle sanoi, että neiti on Raszkowin luona?
— Kukas sitten.
— Kuule, Rzendzian, tässä on kysymys sinun herrasi ja neidin hengestä. Sanoiko itse Bohun sinulle, ettei neiti ollut Kiovassa?
— Hyvä herra, kuinka neiti olisi voinut olla Kiovassa, kun Bohun piiloitti hänet Raszkowin luo ja kielsi Horpynaa kuoleman uhalla päästämästä häntä pois. Nyt hän on antanut minulle turvanuijan ja sormuksensa, jotta minä menisin neidin luo. Sillä hänen haavansa ovat auenneet ja hänen täytyy maata, ties kuinka kauvan.
Rzendzian ei ehtinyt puhua pitemmältä, sillä herra Zagloba hypähti nyt uudelleen penkiltä ja, molemmin käsin tarttuen hiustensa rippeihin päälaella, alkoi hän huutaa kuin hullu: