— Istu, sanoi Wolodyjowski, kaataen hänelle kannusta simaa. — Juo meidän kanssamme, sinä olet sen ansainnut, kun kerroit uutisen niin pian.
— Hyvää simaa, vastasi poika, nostaen lasin valoa vastaan.
— Me hakkautamme sinut, Jumal'avita palasiksi, jollet jo kerro, ärjyi Zagloba.
— Mitä herra nyt taas kiukuttelee. Kerronhan minä, kun herrat tahtovat, sillä teidän asianne on käskeä ja minun totella, koska olen palvelija. Mutta huomaan, että minun täytyy kertoa kaikki perinpohjin.
— Kerro vain alusta asti.
— Herrat muistavat, että kun tuli tieto Barin valloituksesta, niin me luulimme että nyt on neiti hukassa. Minä palasin silloin Rzendzianiin vanhempieni ja isoisän luo, joka jo on yhdeksänkymmentä vuotta vanha, ei — nyt muistan: yhdeksänkymmentä yksi vuotta!
— Olkoonpa vaikka yhdeksänsataa, murahti Zagloba.
— Suokoon Herra Jumala hänelle ikää niin pitkältä kuin mahdollista, kiitän teitä hyvästä sanastanne, sanoi Rzendzian. — Niin, minä palasin siis silloin kotia viedäkseni vanhemmilleni sen vähän, minkä Jumalan avulla olin ryövärien joukossa koonnut. Sillä niinkuin herrat tietävät, ottivat kasakat minut viime vuonna Czehrynissä kiinni ja pitivät minua omanaan. Minä hoidin siellä haavoitettua Bohunia ja saavutin hänen suuren luottamuksensa. Siinä sivussa minä sitten noilta varkailta ostelin hiukan hopeaa ja aarteita…
— Tiedämme, tiedämme, sanoi Wolodyjowski.
— Kas niin minä sitten tulin vanhempieni luo. He iloitsivat suuresti, kun näkivät minut eivätkä tahtoneet uskoa silmiään, kun näytin heille kaiken minkä olin koonnut. Minun täytyi vaarille vannoa, että olin rehellisillä keinoilla hankkinut tavarat. Vasta sitten he tulivat oikein iloisiksi. Teidän tulee nimittäin tietää, että he käyvät Jaworskien kanssa käräjiä eräästä päärynäpuusta, joka kasvaa juuri maiden rajalla. Se kasvaa puoleksi jaworskien tiluksilla, mutta oksat ovat meidän puolella. Ja nyt kun Jaworskit sitä ravistavat, niin meidänkin päärynät putoavat ja paljon menee rajalle. He sanovat silloin, että ne päärynät jotka ovat rajalinjalla, kuuluvat heille, mutta me…