— Se on harmillista, sanoi liettualainen.
— Harmillista tai ei, mutta teidän täytyy jäädä. Jahka lähdemme ottamaan linnunpesiä alas puista, niin otamme mukaan teidätkin, mutta ei nyt.
— Ikävä kuulla.
— Antakaas, niin suutelen teitä, sillä olen sydämestäni iloinen. Mutta jäättehän tänne. Vielä sentään yksi asia, hyvät herrat, ja se on hyvin tärkeä. Katsokaamme, ettei salaisuutemme leviä sotamiesten keskuuteen ja heiltä talonpoikain joukkoon. Kenellekään ei sanaakaan!
— No, entäs ruhtinaalle?
— Ruhtinas on poissa.
— Mutta herra Skrzetuskille, jos hän palaa?
— Juuri hänelle ei sanaakaan! Sillä hän rientäisi heti meidän perässämme. Hän kyllä vielä ehtii iloita ja Jumala varjelkoon häntä uudesta pettymyksestä. Se voisi maksaa hänen järkensä. Ritarin sana, hyvät herrat, ettei sanaakaan!
— Kunniasana, virkkoi Podbipienta.
— Kunniasana, kunniasana!