Silloin virkkoi Rzendzian, käyttäen tilaisuutta hyväkseen:
— Rahaa atamani antoi vähänpuoleisesti, sillä hänellä ei siellä sattunut olemaan, mutta Braclawin takana hänellä on taalareita kapottain.
— Tule tänne kamariin, sanoi Burlaj.
Tätä ei Rzendzianille tarvinnut sanoa kahta kertaa. Hän katosi vanhan päällikön kanssa oven taakse ja kun hän hetken perästä palasi, loisti ilo hänen pulleilla kasvoillaan ja sininen mekko hänen vatsallansa oli ikäänkuin paisunut.
— No, menkää Jumalan nimeen, lausui vanha kasakka, — ja kun sitten tuotte tyttöä, niin poiketkaa minun luokseni, että minäkin saan nähdä Bohunin käkösen.
— Se ei ole mahdollista, herra päällikkö, vastasi poika rohkeasti, — sillä tuo ljahitar pelkää kauheasti ja on kerran jo syössyt veitsen ruumiiseensa. Me pelkäämme, että hänelle voisi tapahtua jotakin. Hoitakoon hänet atamani yksinään.
— Hoitakoon vain. Häntä tyttö ei tule pelkäämään. Valkokätinen ljahitar — kasakka on hänelle tietysti kauhistus! Menkää Jumalan nimeen, teillä ei enään olekaan pitkältä.
Jampolista ei todella enään ollut pitkältä Waladynkaan, mutta tie oli pahaa, tai pikemmin oli ritarien edessä täydellinen tiettömyys. Sillä niihin aikoihin olivat sikäläiset seudut vielä erämaata, vain siellä täällä jokin harva asumus. He lähtivät siis Jampolista länteen päin, loitoten Dniesteristä ja kulkivat sitten pitkin Waladynkan juoksua Raszkowia kohden. Vain tätä tietä saattoi päästä rotkolle. Taivaalla vaaleni jo aamun koi, koska Burlajn kemut olivat kestäneet myöhään yöhön. Herra Zagloban laskujen mukaan eivät he ennen auringon maillemenoa voineet ehtiä rotkolle. Mutta ilta tuli herra Zagloballe juuri kuin tilauksesta, sillä hän tahtoi Helenan vapautuksen jälkeen käyttää yötä hyväkseen. Ratsastaessaan keskustelivat he siitä, kuinka onni tähän asti oli ollut heille suotuisa. Muistellen Burlajn kemuja herra Zagloba sanoi:
— Eikö ole ihmeellistä, kuinka nuo kasakat, jotka elävät veljeydessä keskenään, kaikissa yrityksissä tukevat toisiaan. En puhukaan rahvaasta, jota he ylenkatsovat ja jota he, jos vain piru auttaa heitä ravistamaan hartioiltaan meidän yliherruutemme, tulevat kohtelemaan vieläkin pahempina herroina. Mutta kasakkaveljeskunnassa on jokainen valmis toisen puolesta menemään vaikkapa tuleen eikä niinkuin meidän aatelimme kesken.
— Mitä vielä, hyvä herra, huomautti Rzendzian, — minä olen kauvan ollut heidän joukossaan ja nähnyt kuinka he syövät toinen toisiaan kuin sudet. Jollei Chmielnickiä olisi, joka on heidän voimansa ja taidollaan pitää heitä kurissa, niin he pian tuhoaisivat toinen toisensa sukupuuttoon. Mutta tuo Burlaj, se on suun sotilas ja itse Chmielnickikin kunnioittaa häntä.