Heidän näin keskustellessaan kului aikainen aamun hetki, mutta kun aurinko oli ennättänyt korkeammalle taivaan laella, valtasi heidät vakavuus, sillä muutaman tunnin päästä he jo olivat näkevät Waladynkan. Pitkän matkan jälkeen he siis vihdoin olivat saavuttavat päämääränsä, eipä siis ihme, jos eräänlainen levottomuus hiipi heidän sydämiinsä. Elääkö Helena vielä ja jos hän elää, niin tapaavatko he hänet rotkosta? Horpyna on saattanut viedä hänet pois, tai ehkä viime hetkessä kätkeä hänet jonnekin rotkon tuntemattomista luolista, tai surmata hänet. Vaikeudet eivät vielä lainkaan olleet voitetut, vaarat eivät lainkaan vielä olleet ohitse. Heillä oli tosin kaikki merkit, joista Horpynan piti tuntea heidät Bohunin läheteiksi, miehiksi, jotka täyttävät hänen tahtonsa. Mutta entä jos paholaiset ovat häntä varoittaneet? Enimmin pelkäsi sitä Rzendzian. Ja myöskin Zagloba, vaikka hän pitikin itseänsä mustan taidon tuntijana, ajatteli sitä levottomuudella. Siinä tapauksessa he näet varmaan löytäisivät rotkon tyhjänä ja — mikä pahempi — tapaisivat väijytyksessä Raszkowista tulleita kasakkoja. Heidän sydämensä sykkivät yhä kiivaammin ja kun he vihdoin, muutaman tunnin ratsastuksen jälkeen rotkon harjalta näkivät välkkyvän vedenjuovan, kalpenivat Rzendzianin pulleat posket.
— Se on Waladynka, sanoi hän ääntään hilliten.
— Joko nyt? kysyi yhtä hiljaa Zagloba. — Kuinka me jo olemme niin likellä…
— Kunhan Jumala meitä nyt vain varjelisi, virkkoi Rzendzian. —
Ryhtykää nyt noitumaan, sillä minua peloittaa kauheasti.
— Tyhmyyksiä kaikki noituudet. Me siunaamme joen ja rotkon suun. Se auttaa paremmin.
Herra Wolodyjowski pysyi kaikista tyynimpänä ja vaikeni. Hän ainoastaan tarkasteli huolellisesti pistolejaan ja kaatoi niihin ruutia. Sitten hän koetti, lähteekö sapeli helposti tupesta.
— Minulla on siunattu luoti tässä pistolissa, sanoi Rzendzian. —
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen eteenpäin!
— Eteenpäin!
Vähän ajan kuluttua olivat he puron rannalla ja käänsivät hevosensa sen juoksun mukaan. Äkkiä pysäytti heidät herra Wolodyjowski ja sanoi:
— Ottakoon Rzendzian turvanuijan, sillä hänet tuntee noita, ja ryhtyköön hän ensinnä keskusteluihin hänen kanssaan, jotta ei noita pelästyisi meitä eikä pakenisi ruhtinattaren kanssa johonkin luolaan.