— Lähdemme viipymättä, vastasi herra Skrzetuski.
— Montako miestä ruhtinas käski ottaa mukaansa?
— Yhden kasakka- ja yhden valakialaisen lippukunnan, yhteensä viisisataa miestä.
— No sehän on sotaretki eikä mikään tiedustelu. Mutta jos kerran niin on määrätty, niin lähtekäämme matkalle.
— Matkalle, matkalle, toisti herra Zagloba. — Ehkäpä Jumala auttaa meitä myöskin saamaan jostakin tietoja.
Kaksi tuntia myöhemmin, aivan auringon laskiessa, ratsastivat nuo neljä ystävystä Czolhanski-Kamenista etelää kohden ja melkein samaan aikaan jätti herra Laszcz'kin joukkoinensa leirin. Lähtöä katselivat useat upseerit eri lippukunnista. Moittivia huutoja ja sättimistä ei puuttunut. Upseerit kerääntyivät herra Kuszelin ympärille, joka kertoi mistä syystä Laszcz oli ajettu pois ja miten kaikki oli tapahtunut.
— Minä vein hänelle ruhtinaan käskyn, sanoi herra Kuszel — ja uskotteko, hyvät herrat, että se oli aika vaarallinen tehtävä, sillä kun hän oli lukenut kirjelmän, niin alkoi hän mylviä kuin härkä, kun sen kylkeen raudalla poltetaan merkkiä. Hän tarttui rautanuijaansa, muttei, kumma kyllä, lyönyt, luultavasti siksi, että hän akkunasta näki herra Koryckin saksalaiset, jotka ympäröivät taloa, ja samoin minun rakuunani kivääreineen. Hän alkoi vain huutaa: "Hyvä, minä lähden, koska minut ajetaan pois, lähden ruhtinas Dominikin luo, hän kyllä ottaa minut kiitollisuudella vastaan. En tahdo palvella kerjäläisten kanssa, vaan kostan niin totta kuin olen Laszcz, niin totta kuin olen Laszcz. Ja minun täytyy kuin täytyykin saada tuolta konnalta hyvitys." Luulin hänen joutuneen ihan suunniltaan ja hän kyllä hakkailikin suutuksissaan nuijalla pöytään. Mutta sen teille sanon, että pelkään Skrzetuskin puolesta, sillä tuon Laszczin kanssa ei ole leikkimistä. Hän on itsepäinen ja ylpeä mies, joka ei vielä koskaan ole jättänyt loukkausta kostamatta, lisäksi hän on rohkea ja korkeassa virassa.
— Mitäs sitten Skrzetuskille voi tapahtua, kun hän on herra ruhtinaan suojeluksessa? virkkoi eräs upseereista. — Ja Laszcz, vaikka onkin valmis kaikkeen, tulee kuitenkin kavahtamaan sellaista kättä.
Sillävälin ratsasti Skrzetuski, lainkaan tietämättä mitä kostonlupauksia Laszcz hänen varaltaan oli tehnyt, joukkonsa etunenässä yhä kauvemma leiristä, suunnaten kulkunsa Ozygowiecin, Bugin ja Medwiedowkan puolelle. Vaikka syyskuu jo olikin punannut lehdet puissa, oli yö yhä leppeä ja lämmin kuin heinäkuussa, sillä tuo vuosi oli miltei kauttaaltaan sellainen, ettei ollut talvea juuri ollenkaan ja kaikkialla oli kevään kasvullisuus jo puhjenneena siihen aikaan, jolloin tavallisina vuosina vielä syvä lumi peitti arot. Sangen märkää kesää seurasivat syksyn kuivat ja kauniit kuukaudet, jolloin päivät olivat kalpeat ja yöt kuutamoiset. Siksi olikin nyt helppo ratsastaa, ei tarvinnut paljoakaan vartioida turvallisuuttaan, sillä vielä oltiin liian lähellä leiriä jotta hyökkäys olisi voinut tulla kysymykseen. Ratsastus kävi reippaasti, Skrzetuski ja kymmenkunta sotilasta ajoi edellä ja heidän jäljessään Wolodyjowski, Zagloba ja herra Longinus.
— Katsokaappa, kuinka kirkkaana kuunvalo lankeaa tuolle kunnaalle, kuiskasi herra Zagloba. — Voisi melkein vannoa, että on päivä. Mutta sanotaankin, että vain sota-aikoina tulee tällaisia öitä, sitä varten etteivät ruumiista lähteneet sielut pimeässä löisi otsaansa puihin niinkuin varpuset tallin hirsiin, vaan että ne helpommin löytäisivät tiensä. Tänään on myöskin perjantai, Vapahtajan päivä, jolloin myrkylliset nesteet eivät nouse maasta eivätkä pahat vallat pääse ihmisen kimppuun. Minusta oikein tuntuu helpommalta ja toivo herää sielussani.