— No nyt osuitte vähän paremmin asiaan. Mutta ettekö itsekin ala pian tehdä työtä samassa viinamäessä. Olen kuullut, että sotaan lähtiessänne saitte nauharuusun.
— Veliseni, veliseni…
— Mutta nuo kolme päätä ovat esteenä.
— Ah, niin ovat.
— No minäpä sanon teille: heilauttakaa lujasti ja lyökää ne poikki yhdellä kertaa, nimittäin Chmielnickiltä, khanilta ja Bohunilta.
— Kunpa he vain suvaitsisivat asettua eteeni, vastasi herra
Longinus, innostuneena nostaen silmänsä taivasta kohden.
Sillaikaa oli Wolodyjowski kauvan ratsastanut Skrzetuskin rinnalla, vaieten katsellen kypäränsä alta tämän tuskaantuneita kasvoja. Vihdoin kosketti hänen jaluksensa Skrzetuskin jalusta.
— Jan, sanoi hän, — sinä elät aivan muissa maailmoissa.
— En, mutta minä rukoilen, vastasi Skrzetuski.
— Rukous on pyhä ja kiitettävä asia, mutta ethän toki ole munkki, että noin kokonaan unohtuisit rukoukseen.