Yhä todennäköisemmäksi kävi, että Czolhanski-Kamenin luona olevien joukkojen täytyisi ryhtyä viisi kertaa lukuisamman voiman kanssa taisteluun ja että, ylipäällikköjen jouduttua tappiolle, ei mikään enään ehkäise vihollista tunkeumasta valtakunnan sydämeen, Krakovaan ja Varsovaan.
Krywonos oli sitä vaarallisempi, kun hän, siinä tapauksessa että puolalaiset ylipäälliköt etenisivät Ukrainan sisämaihin, suunnaten kulkunsa Kamieniecin luota suoraan pohjoista kohti Konstantinowiin, voisi uhata heidän paluumatkaansa, jolloin he joka tapauksessa joutuisivat kahden tulen väliin. Siksipä päättikin herra Skrzetuski, ettei hän ainoastaan tiedustele Krywonosin liikkeitä, vaan myöskin pidättää hänet. Täysin tuntien tehtävänsä tärkeyden, koska sen täyttämisestä osaksi riippui koko sotajoukon kohtalo, Skrzetuski mielellään pani alttiiksi sekä oman että sotamiestensä elämän. Luonnollisesti olisi tällainen yritys ollut katsottava hulluudeksi, jos nuoren upseerin aikomuksena olisi ollut suoranaisessa taistelussa viidelläsadalla miehellä pidättää Krywonosin nelikymmentuhantista joukkoa, jonka apuna olivat Bialogrodin ja Dobrudzan ordat. Herra Skrzetuski oli liian kokenut sotilas heittäytyäkseen sellaisiin hullutuksiin — hän tiesi varsin hyvin, että jos syntyy taistelu, niin hetken perästä aalto kulkee hänen ja hänen toveriensa ruumiitten yli — ja siksi hän tarttui toisiin keinoihin. Hän levitti omien sotamiestensä keskuuteen tietoa, että he kulkevat vain hirveän ruhtinaan koko divisionan etuvartiostona, ja tätä tietoa hän levitti kaikkialle, kaikkiin taloihin, kyliin ja kauppaloihin, joiden läpi hän ratsasti. Tieto levisikin salaman nopeudella pitkin Zbruczia, Smotryczia, Studzienicia, Uszkia ja Kalusikia, saapui pitkin niiden juoksua Dniesterille ja lensi sieltä kuin tuulen ajamana edelleen, Kamieniecistä Jahorlikiin asti. Huhua toistelivat sekä turkkilaiset pashat Hotinissa että zaporogilaiset Jampolissa ja tatarit Raszkowissa. Ja taasen kajahteli tuttu huuto: Jarema tulee! huuto, joka sai kapinaan nousseen rahvaan sydämet jähmettymään ja teki sen ikäänkuin hulluksi pelästyksestä, koska tuo epämääräinen huuto ei tietänyt mainita mitään päivää eikä hetkeä.
Eikä kukaan epäillyt tiedon todellisuutta: ylipäälliköt hyökkäävät Chmielin ja Jarema Krywonosin kimppuun, sehän oli aivan luonnollista. Itse Krywonoskin uskoi huhuun ja hänen kätensä herpaantuivat. Mitä hänen oli tekeminen? Rynnätäkö ruhtinaan kimppuun? Konstantinowin luona oli ollut toinen rohkeus rahvaassa ja isommat joukot ja kuitenkin ne lyötiin, tuhottiin ja vain osa pääsi hengissä pelastumaan. Krywonos oli varma, että hänen urhoolliset poikansa tulevat kuin hullut taistelemaan jokaista muuta Puolan sotajoukkoa ja jokaista muuta päällikköä vastaan, mutta Jareman lähestyessä hajoavat he niinkuin joutsenparvi kotkan edestä, niinkuin arokasvien untuvat tuulen tieltä.
Ja vielä pahempi oli odottaa ruhtinasta Kamieniecin luona. Krywonos päätti siis hyökätä itään, aivan Braclawia kohden, välttää pahaa henkeänsä ja pyrkiä yhdistymään Chmielnickiin. Hän oli kyllä varma, että hän tehdessään sellaisen mutkan, ei pääse perille ajoissa, mutta ainakin hän saa ajoissa tietää tuloksen ja ehtii pelastaa itsensä.
Silloin alkoi tuulen mukana lentää uusia tietoja, sellaisia, että Chmielnicki on jo lyöty. Nämä, kuten edellisetkin huhut, päästi herra Skrzetuski tahallaan liikkeelle. Ja ne kuullessaan ei onneton hurjapää ensi hetkessä tietänyt mitä tehdä.
Vähän myöhemmin hän kuitenkin päätti marssia itäänpäin, edetä niin kauvas kuin suinkin aroille, ehkäpä hän siellä kohtaisi tataritkin ja pääsisi piiloittautumaan heidän turviinsa.
Mutta ennen kaikkea hän tahtoi saada varmuutta ja siksi hän tarkoin mietti, kuka hänen päälliköistänsä olisi valmis kaikkeen ja samalla muutenkin luotettava. Tämän miehen hän päätti lähettää tiedusteluosaston kanssa ottamaan vankeja. Valinta oli kuitenkin vaikea eikä halullisia löytynyt, sillä oli löydettävä mies, joka voi joutua vihollisen käsiin, mutta joka ei tulessakaan kärventyessään, eikä paaluun pistettynä tai pyörään teloitettuna ilmaise retkensä tarkoitusta.
Vihdoin keksi Krywonos oikean miehen. Eräänä yönä käsketti hän luokseen Bohunin ja sanoi hänelle:
— Kuuleppa, Jurko ystäväni, Jarema marssii meitä vastaan suurella joukolla, meitä raukkoja odottaa tuho.
— Olen minäkin kuullut, että hän on tulossa. Olemmehan, isä kulta, siitä jo puhuneetkin keskenämme. Mutta miksikäs meitä odottaisi tuho?