— Me emme kestä hänen edessään. Jotakin toista vastaan kyllä pitäisimme puolemme, mutta emme häntä. Kasakat pelkäävät häntä.
— Mutta minä en pelkää häntä. Olen hakannut maahan yhden hänen rykmenttinsä Wasilowkassa Dnieperin takana.
— Tiedän kyllä, ettet sinä pelkää häntä. Sinun kasakka-maineesi ja urhoutesi ovat hänen ruhtinaallisen kunniansa vertaiset, mutta minä en voi tarjota hänelle taistelua, sillä kasakat eivät tahdo. Muistatko mitä he puhuivat minulle kokouksessa, kuinka he hyökkäsivät minua vastaan sapelit ja nuijat kädessä, sanoen, että minä tahdon viedä heidät teurastettaviksi.
— No, lähtekäämme sitten Chmielin luo, siellä saamme verta ja saalista.
— Sanotaan, että ylipäälliköt jo ovat lyöneet Chmielin.
— Sitä minä en usko, isä Maksim. Chmiel on kettu, hän ei ilman tatareja hyökkää ljahien päälle.
— Niin minäkin oikeastaan ajattelen, mutta täytyy tietää varmasti. Silloinhan mekin välttäisimme tuon kirotun Jareman ja voisimme onnellisesti yhdistyä Chmieliin. Mutta täytyy tietää varmaan. Ja siksipä minä antaisinkin säkillisen punaisia dukaatteja sille, joka ei pelkää Jaremaa, vaan lähtee vakoiluretkelle ja hankkii meille vangilta tietoja.
— Minä lähden, isä Maksim, en dukaatteja, vaan kasakanmainetta hakemaan.
— Tahdotko siis todella sinä, joka olet toinen atamani minun jälkeeni, lähteä? Sinusta tulee kuin tuleekin vielä ensimäinen kasakkain atamani, noiden uljaitten poikien päällikkö, sillä sinä et pelkää Jaremaa. Lähde nyt, kotka, ja vaadi sitten mitä tahdot. No niin, minä voin sanoa sinulle, että jos sinä et lähtisi, niin lähtisin minä yksinäni, mutta minunhan ei sovi.
— Eihän sovikkaan, sillä jos te, isä, lähtisitte, niin pojat huutaisivat, että te tahdotte pelastaa oman nahkanne ja lentäisivät hajalleen yli koko maailman. Mutta jos minä lähden, niin he vain saavat lisää rohkeutta.