— Montako miestä tarvitset mukaasi?
— En ota monta, pienen joukon kanssa on helpompi piiloitella ja vaania, mutta antakaa viisisataa uljasta poikaa ja minä annan pääni pantiksi, että tuon teille vankeja, en tavallisia sotamiehiä, vaan upseereja, joilta saatte kaikki tietää.
— Lähde nyt heti. Kamieniecissa ammutaan jo ilolaukauksia ljahien pelastuksen johdosta ja luvataan meille, viattomille, tuhoa.
Bohun lähti ja alkoi heti valmistautua matkaan. Hänen kasakkansa joivat itsensä, kuten sellaisissa tapauksissa olivat tottuneet tekemään, tajuttomiksi "ennenkuin Kuolema-emo ottaa heidät haltuunsa", ja Bohun heidän kanssansa. Hän joi niin että viina hyrskyi, hän raivosi, hullutteli, käski sitten noutaa tynnyrillisen tervaa ja sukelsi sametti- ja silkkipuvussaan siihen, upottaen moneen kertaan päänsä tervaan:
— Nyt olen minä musta niinkuin Yö-emo, ei tällaista miestä näekään joka silmä.
Ja piehtaroituaan persialaisilla matoilla hyppäsi hän hevosen selkään ja lähti ratsastamaan. Ja hänen jäljessään, keskellä yön pimeyttä kiidättivät uskolliset kasakat, joita saatettiin matkalle huudoilla:
— Kunniaksi, onneksi olkoon!
Herra Skrzetuski oli sillaikaa jo ehtinyt Jarmolinceen. Siellä oli hän kohdannut vastarintaa ja toimittanut asukkaille verisen kasteen sekä vakuuttanut, että ylihuomenna tulee ruhtinas Jarema. Tämän jälkeen hän antoi väsyneitten sotamiestensä ja ratsujensa levätä.
Koottuaan upseerit neuvottelemaan sanoi hän heille:
— Tähän asti on Jumala antanut meille menestystä. Kauhusta, jonka vallassa talonpojat ovat, minä huomaan, että he pitävät meitä ruhtinaan etujoukkona ja luulevat, että pääjoukko tulee meidän jäljessämme. Mutta meidän täytyy nyt pitää huolta siitä, että he eivät huomaisi meidän olevan sama pieni joukko, joka kulkee kaikkialla.