— Ja kauvankos me sitten aiomme kuljeskella tällä tavalla? kysyi herra Zagloba.
— Kunnes saamme tietää, mitä herra Krywonos on päättänyt.
— No, silloin ehkä emme ehdi leiriin ennen taistelua.
— Saattaa olla, vastasi herra Skrzetuski.
— Siitä en kostu paljoakaan, hyvä herra, sanoi Zagloba. — Roistojoukko sai Konstantinowin luona vähän selkäänsä, mutta se oli vain kärpänen koiran suuhun — sormia syhyy.
— Ehkäpä saatte täällä olla mukana useammassakin tappelussa kuin itse luulette, vastasi herra Skrzetuski arvokkaasti.
— Kuinka niin, quo modo? kysyi Zagloba hiukan levottomana.
— Minä päivänä hyvänsä voimme kohdata vihollisen ja vaikka emme olekaan täällä sulkeaksemme häneltä tietä ase kädessä, niin täytyy kuitenkin pitää puoliaan. Palatakseni kuitenkin aineeseeni: meidän täytyy vallata enempi alaa, jotta meistä tiedettäisiin eri paikoissa yhtaikaa. Meidän täytyy siellä täällä tuhota vastarintaa tekevät, jotta leviäisi kauhu, ja meidän täytyy päästää huhuja liikkeelle joka taholle. Siksi minä luulen, että meidän täytyy hajota eri osastoiksi.
— Niin minäkin arvelen, sanoi Wolodyjowski. — Meidän lukumäärämme kasvaa ihmisten silmissä ja ne jotka pakenevat Krywonosin luo, tulevat puhumaan tuhansista.
— Herra Skrzetuski, te olette täällä päällikkönä, teidän on määräämisvalta, sanoi Podbipienta.