— Kamienieciin, jos niin määrään. Ymmärrättekö, herra vahtimestari.
Vahtimestari kumarsi ja vetäytyi vaieten riveihinsä, lainkaan ymmärtämättä miksi komendantti oli suuttunut. Mutta hera Zagloba sinkautti vielä ympärilleen muutaman julman katseen, leppyi sitten ja mutisi:
— Jos minä todella saavun Kamienieciin, niin käsken antaa itselleni sata kepinlyöntiä kantapäähän turkkilaiseen tapaan. Huh, huh, olisipa joku noista muista nyt luonani, niin tuntuisi kaikin puolin rohkaisevammalta. Mitä minä teen sadalla miehellä? Mieluummin olisin aivan yksinäni, sillä silloin luottaa ihminen oveluuteensa, mutta nyt on meitä liian monta taistellaksemme viekkaudella, ja liian vähän puolustautuaksemme. Onneton ajatus silloin tuli Skrzetuskin päähän, kun hän määräsi tiedustelujoukon hajoitettavaksi. Ja minne minä oikeastaan menen? Tiedän mitä on takanani, mutta kuka sanoo minulle, mitä on edessäni? Ja kuka minulle takaa, etteivät pirut ole virittäneet siellä jotakin paulaa minua varten. Krywonos ja Bohun — hyvä pari! Nylkisivätpä heidät pirut! Varjele minua, hyvä Jumala, varsinkin Bohunista. Skrzetuski haluaa kohdata hänet — kuule häntä, Herra! Minä toivon hänelle sitä mitä hän itsekin toivottaa itsellensä, sillä olen hänen ystävänsä, amen. Kulkea rähjään tästä nyt Zbrucille asti, palaan Jarmolinceen ja tuon heille enemmän vankeja kuin he itsekään tahtovat. Se ei ole vaikeaa.
Kosmacz lähestyi häntä taasen.
— Herra komendantti, mäen takana näkyy joitakin ratsastajia.
— Ratsastakoot hiiteen! Missä, missä?
— No tuolla vuoren takana. Näin heidän lippunsa.
— Sotajoukkoko?
— Luultavasti sotajoukko.
— Purkoot heitä koirat — onko heitä paljonkin?