— No kuinkas muuten? sanoi Bohun. — Olenko minä talonpoika että orjuuttaisin hänet ilman pappia enkä vaatisi häntä vihille Kiovaan. Ethän suinkaan sinäkään moukkaa varten pelastanut häntä Bariin, vaan atamania ja hetmania…
— Niin kai, mietti Zagloba.
Sitten hän käänsi päänsä Bohunia kohden ja sanoi:
— Käske päästää irti siteeni.
— Makaa sinä vain hiukkasen ennenkuin lähdetään, sinähän olet vanha ja tarvitset lepoa. Koska nyt kerran olet minun ystäväni, niin saatan sinut toisen ystäväni Krywonosin luo. Sitten me yhdessä pidämme huolta siitä, että sinun on kaikin puolin hyvä olla.
— Kyllä minun vain tästä tulee lämmin ollakseni, mutisi Zagloba itsekseen ja pelon pöyristykset kävivät uudelleen ja uudelleen pitkin hänen selkäänsä. Vihdoin hän alkoi:
— Tiedänhän minä, että sinä vihaat minua, mutta aivan suotta syyttä, sen tietäköön Jumala. Mehän oleskelimme yhdessä Czehrynissä ja tyhjensimme siellä yhdessä monta tuopillista, sillä minulla oli isän rakkaus sinua kohtaan sinun ritarillisen uljuutesi takia, jonka vertaa ei ole koko Ukrainassa. Ja entä kuinka kävi? Asetuinko minä ehkä sinun tiellesi? Jollen silloin olisi lähtenyt kanssasi Rozlogiin, niin me yhä vieläkin eläisimme hyvässä ystävyydessä. Ja miksikäs minä lähdin kanssasi, jollen myötätunnosta sinua kohtaan. Ja jollet sinä olisi tullut raivoihisi, jollet olisi murhannut onnettomia ihmisiä, niin — Jumala on todistajani — minä en ikinä olisi astunut poikkiteloin tiellesi. Mitä varten minä sekaantuisin vieraitten asioihin? Tietysti minä olisin suonut tytön sinulle mieluummin kuin kenellekään muulle. Mutta huolimatta tatarilaisista avuistasi, muistutti omatunto minulle, että oltiin aatelistalossa. Ethän sinä itsekään minun sijassani olisi menetellyt toisin. Olisin minä puolestani voinut lähettää sinut pois tästä maailmasta, siitä olisi ollut minulle vain etua, mutta miksikäs en tehnyt sitä? Siksi, että olen aatelismies ja että minua hävetti. Häpeä nyt sinäkin, sillä minä kyllä tiedän, että sinä tuossa tahdot kiusotella minua, Onhan tyttö joka tapauksessa käsissäsi. Mitä siis tahdot minusta? Enkö ole varjellut aarrettasi kuin silmäterääni. Koska olet jättänyt hänet koskemattomaksi, niin osottaa se, että sinussa on ritarin kunnia ja omatunto. Mutta kuinka sinä voit tarjota hänelle kättä, jonka tahraat minun viattomassa veressäni? Voitko hänelle sanoa: minä annoin miehen, joka pelasti sinut talonpoikien ja tatarien käsistä, kidutettavaksi. Häpeä nyt ja päästä minut irti näistä kahleista ja vankeudesta, johon petoksella sait minut! Sinä olet nuori etkä tiedä mikä sinua saattaa kohdata, mutta minun kuolemastani voi Jumala rangaista sinua sen kautta mikä sinulle on rakkainta.
Raivosta kalpeana nousi Bohun rahilta, läheni Zaglobaa ja alkoi läähättäen puhua:
— Sinä likainen sika, minä käsken tästä nylkeä sinut nöyremmäksi. Poltatan sinut hiljaisella tulella, ruoskitan sinut, revitän kappaleiksi.
Raivon vallassa tarttui hän vyöllään riippuvaan puukkoon ja pusersi sitä hetken suonenvedontapaisesti kädessään. Jo välkkyi terä herra Zagloban silmien edessä, mutta kasakka hillitsi mielensä, painoi puukon jälleen tuppeen ja huudahti: