Syntyi hetkisen vaitiolo. Sen jälkeen puhui ensimäinen ääni hiljemmin kuin edellinen:
— Mutta minusta tuntuu, että atamani marssii Kamieniecin luota
Jampolin taakse.
Zagloba pidätti henkeään.
— Vaikene, jos pääsi on sinulle kallis! kuului vastaus. Taasen syntyi hetken vaitiolo. Vain toisten seinien takaa kuului kuisketta.
— Kaikkialla niitä on, kaikkialla vaanivat, murisi Zagloba.
Ja hän meni vastakkaista seinää kohden.
Nyt kuului rouskutusta, hevoset kun söivät rehuaan, sekä korskunaa. Hevoset nähtävästi olivat pystyssä, mutta kasakat keskustelivat, maaten niiden välillä, sillä äänet tulivat alhaalta päin.
— Hohhoh, sanoi yksi, — me ratsastimme tänne syömättä, nukkumatta ja syöttämättä hevosiamme, vain sitä varten, että joutuisimme pantaviksi paaluun Jareman leirissä.
— Onko varmaa, että hän jo on täällä?
— Ihmiset, jotka pakenivat Jarmolincesta olivat nähneet hänet aivan niinkuin minä nyt näen sinut. Kauheita he kertovat hänestä. Hän kuuluu olevan iso kuin honka, otsassa on kaksi palavaa hiiltä ja lohikäärme on hevosena hänen allaan.