Mutta kasakat olivat, niinkuin tavallisesti käy sotamiesten kesken, äkkiä tulleet hyvälle tuulelle, sillä koko kysymys oli alkanut heitä huvittaa ja he laskivat yhä leikkiä Vasilista.
— Jääpähän maailma yhtä hölmöä vähemmälle.
— Ei hän tuolla ylhäällä välitä siitä, kuinka paljon me hänelle maksamme sinun kaulastasi. Hän on rohkea mies.
— On kuin onkin. Hän on täysi hullu ja piru tietää mikä hänestä siellä ylhäällä jo on tullut. Hän on noita. Etpä tiedä, Vasil, kehenkä sinun kourasi siellä osuu.
Vasil, joka jo oli sylkenyt kämmeniinsä ja tarttunut keihäisiin, pysähtyi äkkiä.
— Ljahia vastaan lähden, mutta en pirua. Sillävälin oli kuitenkin jo sidottu yhteen tikapuut ja asetettu ne aukolle. Niitä myöten oli paha kiivetä, ne kun heti alkoivat taipua liitteistään. Ohuet poikkipuut ritisivät jalkojen alla, heti kun niille alhaalla kokeeksi astuttiin. Itse Holody astui nyt tikapuille, sanoen:
— Saatpa nähdä, herra aatelismies, että tämä ei ole leikkiä. Koska itsepäisesti tahdot istua siellä, niin istu vain, mutta älä koetakaan puolustaa itseäsi, sillä kyllä me saamme sinut käsiimme, vaikkapa meidän täytyisikin hajoittaa koko navetta. Ole nyt järkevä.
Vihdoin tuli hänen päänsä aukon kohdalle ja kohosi verkalleen ylemmäksi. Samassa kuului sapelin suhahdus. Kasakka kirkaisi kauheasti, horjahti ja kaatui miestensä väliin, pää halki.
— Lyö, lyö! kiljuivat kasakat. Navetassa nousi kauhea melu. Kuului huutoa ja kirkunaa, mutta läpi tämän kaiken jyrisi herra Zagloban ääni:
— Haa, te varkaat, ihmissyöjät ja basiliskit! Minä tuhoan teidät, te rupikonnat. Saatte tuntea ritarin käden, kun yöllä käytte kunniallisten ihmisten kimppuun ja telkeätte aatelismiehen navettaan. Senkin lurjukset, tulkaa vain kaksintaisteluun kanssani, kaksintaisteluun, vaikkapa teitä tulisi kaksi yhtaikaa, tulkaappa, niin lennätte suinpäin lantaan, sillä minä lyön pään poikki niin totta kuin elän.