Yhdistyneet osastot lähtivät liikkeelle. Matkalla kyseli Skrzetuski kaikkea mitä Lembergissä oli tapahtunut ja oliko jo ryhdytty järjestämään puolustusta.
— Parastaikaa käsitellään tätä asiaa, sanoi Kuszel. — Porvarit tahtovat puolustautua. Mitä aikoja nämä ovatkaan! Alemmassa asemassa olevat ihmiset osoittavat paljon suurempaa rohkeutta kuin aatelisto ja sotamiehet.
— Entä päälliköt — miten on heidän käynyt? Ovatko he kaupungissa ja tulevatko ehkä vielä tekemään esteitä ruhtinaalle?
— Kunhan ei hän vain itse tekisi esteitä. Päällikönnuija olisi pitänyt antaa hänelle aikaisemmin, nyt se on liian myöhäistä. Päälliköt eivät uskalla näyttää silmiään, ruhtinas Dominik viivähti vain hiukan aikaa arkkipiispan palatsissa, nousi heti ja oikein tekikin, sillä ettepä saata uskoa mikä vimma sotamiesten keskuudessa vallitsee häntä vastaan. Häntä ei ole enään näkyvissä, mutta vielä he yhä huutavat: antakaa hänet tänne, niin me hakkaamme hänet palasiksi! Varmaan hän ei olisi välttänyt pahoinpitelyä. Sitten tänne saapui toinen päällikkö ja alkoi soimata ruhtinasta, mutta nyt hän on hiljaa, sillä mieliala on häntäkin vastaan. Kaikki syyttävät häntä vasten silmiä kaikista vastoinkäymisistä ja hän vain nielee kyyneliänsä. Kauheaa tämä todella on. Mitä aikoja nämä ovatkaan! Sanon teille: kiittäkää Jumalaa, ettette olleet Pilawcen luona, ettette olleet mukana pakoretkellä, sillä ihme on, että ne meistä, jotka olimme siellä, emme kokonaan kadottaneet järkeämme.
— Entä meidän divisiona?
— Sitä ei enään ole olemassa. Siitä on tuskin mitään jäljellä. Wurcel on poissa, Machnicki on poissa, Zacwilichowski poissa. Wurcel ja Machnicki eivät olleet Pilawcen luona, sillä he jäivät Konstantinowiin. Sinne heidät jätti ruhtinas Dominik, senkin belsebuubi, heikontaakseen meidän ruhtinaamme joukkoja. Tietämätöntä on, ovatko he päässeet sieltä pois vai onko vihollinen saartanut heidät. Vanha Zacwilichowski on hävinnyt kuin kivi veteen. Suokoon Jumala, ettei hän olisi kuollut.
— No, paljonko sotaväkeä tänne on kokoontunut?
— Väkeä kyllä on tarpeeksi, mutta mitäs sillä on virkaa. Vain ruhtinas voisi pitää miehet kurissa, jos hän suostuisi ottamaan vastaan komentonuijan, sillä ketään muuta he eivät tottele. Ruhtinas on ollut kauheasti teistä huolissaan, teistä ja sotamiehistä. Tämä onkin ainoa kokonainen lippukunta. Me jo surimme teidän kuolemaanne.
— Onnellinen tällä hetkellä se, jota itketään.
He ajoivat hetkisen vaiti ollen, katsellen joukkoja ja kuunnellen niiden melua ja huutoja: tatarilaiset, tatarilaiset! Eräässä paikassa näkivät he kauhean näyn: kappaleiksi revityn miehen, jonka joukko oli tuominnut vakoilijana. Kirkonkellot yhä soivat.