— Mikä teitä vaivaa, armollinen neiti?
— Ei mikään… ei mikään… Odottakaahan! Onko herra Kmicic kaatunut?…
— Mitäpä nyt Kmicicistä, — keskeytti Wolodyjowski. — Nyt on kysymys teistä.
Samassa neidin voimat palautuivat. Hän nousi jälleen ja katsoen ritaria suoraan silmiin huusi vihaisesti, kärsimättömästi, epätoivoisesti:
— Jumalan nimessä, sanokaa, onko hän kaatunut?…
— Herra Kmicic on haavoittunut, — vastasi hämmästynyt Wolodyjowski.
— Elääkö hän?
— Elää.
— Hyvä on. Kiitän teitä…
Ja yhä horjuvin askelin neiti läksi ovea kohti. Wolodyjowski seisoi hetkisen paikallaan nyhtäen kiivaasti viiksiään ja ravistaen päätään. Vihdoin hän virkkoi itsekseen: