— Lähden, ja sillä hyvä!
Ja hän kääntyi takaisin kotiin. Matkalla hän pistäytyi ohimennen talliin, jonka edustalla hänen kaksi sotilaspalvelijaansa pelasi noppaa.
— Kuulehan, Syruc, — virkkoi herra Wolodyjowski, — onko Basiorin harja palmikoitu?
— On, herra eversti!
Herra Wolodyjowski meni talliin. Basior alkoi hirnahdella pilttuussaan. Ritari astui hevosen luo, taputti sitä ja alkoi laskea palmikoita sen harjassa.
— Lähden, en lähde, lähden… Tulos oli taaskin mieleinen.
— Satuloikaa hevoset ja pukeutukaa siististi! — komensi herra
Wolodyjowski.
Sitten hän meni joutuisasti sisälle taloon ja alkoi pukeutua. Hän veti jalkaan pitkävartiset, keltaiset ratsastussaappaat, joissa oli kullatut kannukset, ja puki ylleen uuden, punaisen sotilaspuvun, kiinnitti kupeelleen kullalla kirjaellun harjoitusmiekan ja rinnalleen välkkyvän, teräksisen puolihaarniskan. Hänellä oli myöskin ketunnahkainen lakki haikaransulkineen, mutta koska sellainen sopi vain puolalaiseen pukuun, jätti hän sen kirstuunsa ja pani sen sijaan päähänsä ruotsalaisen kypärän. Sitten hän meni kuistille.
— Minne armollinen eversti on matkalla? — kysyi ukko Gasztowt, joka istui portailla.
— Minnekö matkalla?… Täytyy tästä ajaa kuulemaan, kuinka neiti
Billewicz voi, muuten hän saattaisi pitää minua tomppelina.