— Vilnon vojevodalta, meidän hetmaniltamme. Hän lähettää sinulle kirjelmän pyytäen, että heti ryhtyisit pestaamaan väkeä, ja toisen herra Kmicicille, jonka myös pitäisi olla näillä seuduilla.
— Herra Kmicicille?… Mitenkä kaksi voi pestata samalla paikkakunnalla?
— Hänen pitäisi lähteä Trokyyn ja sinun jäädä tänne.
— Mistä tiesit tulla tänne minua etsimään?
— Hetmani itse on kovasti sinua tiedustellut, ja vihdoin hän saikin muutamilta laudalaisilta tietää olinpaikastasi, ja minä ajoin heti tänne… Sinä olet siellä yhä suuressa arvossa!… Kuulin ruhtinaan, meidän hetmanimme, itse sanovan, ettei hän ollut ikänä odottanut saavansa periä mitään vähävenäläisen vojevodan jälkeen, mutta saikin periä hänen kaikkein suurimman soturinsa.
— Suokoon Jumala hänen saavan periä myöskin sotaonnea… Minulle on suuri kunnia saada pestata sotaväkeä, ja minä ryhdyn toimeen heti… Sotakelpoista väkeä täällä on riittävästi, kun vain on millä heidät varustaa. Onko sinulla paljonkin rahaa mukanasi?
— Kun tulemme Pacuneleen, saat laskea.
— Sinä olet jo ollut Pacunelessa? Pidä varasi, sillä siellä on paljon kauniita tyttäriä!
— Taidatpa samasta syystä viihtyä siellä niin hyvin… Mutta odotapas, minulla on myöskin yksityinen kirje sinulle hetmanilta.
— Anna tänne!