— Nouskaahan nyt.
— Nousen jo.
— Istukaa tuohon.
— Istun jo.
— Petollinen olette kuin itse Juudas.
— Se ei ole totta, sillä jos suutelen, niin teen sen vilpittömästi!…
Saanko näyttää toteen?
— Ei millään muotoa!
Aleksandra-neiti nauroi kaikesta huolimatta, ja Andrzej säteili nuoruutta ja iloa. Ritarin sieraimet värisivät kuin jalorotuisen nuoren oriin.
— Ai, ai! — huudahti tämä, — millaiset silmät, kuinka kauniit kasvot!
Kaikkien pyhimysten nimessä, minä en voi istua paikallani!
— Ei pidä kutsua pyhimyksiä. Neljä vuotta istuitte edes vilkaisematta tänne, niinpä istukaa nytkin!