— Onhan minulla silmät, joilla näen, ja järki, jolla ymmärrän. Etenkin nyt, kun olen saanut rukkaset, käsitän kaikki niin hyvin. Ensiksikin: kun kaksintaistelun jälkeen tulin ilmoittamaan hänelle, että hän on vapaa, koska te olitte joutunut häviölle, oli hän pyörtyä, ja sen sijaan että olisi osoittanut minulle kiitollisuuttaan, hän tuskin huomasi minua. Toiseksi: kun Domaszewiczit kantoivat teidät tänne, niin hän kohotti hellävaroen kuin äiti päätänne. Kolmanneksi: kun minä häntä kosin, hän osoitti minut luotaan kuin koiran. Jolleivät nämä seikat todista mielestänne tarpeeksi, on miekanisku lyhentänyt järkeänne.
— Kunpa tuo olisi totta! — huudahti Kmicic heikosti. — Täällä minun haavaani voidellaan jos jollakin… mutta minulle ei voisi löytää sen parempaa balsamia kuin teidän sananne.
— Onko se petturi, joka tuo balsamia?
— Suokaa anteeksi. Päässäni ei ole tilaa sellaiselle onnelle, kuin että hän vielä ottaisi minut…
— Minä sanoin, että hän rakastaa teitä, mutta ottamisesta en ole mitään puhunut… Se on toinen asia!
— Jollei hän huoli minua miehekseen, niin ruhjon pääni seinään. En voi elää ilman häntä!
— Ehkä hän ottaisikin, jos te rehellisesti katuisitte rikoksianne. Nythän on sota, voitte lähteä taistelutanterille, voitte tehdä rakkaalle isänmaalle suuria palveluksia, voitte niittää urhoollisen soturin kunniaa ja hankkia hyvän maineen. Kukapa olisi synnitön? Kenelläpä ei olisi syytöksiä omallatunnollaan?… Jokaisella… Mutta jokaisella on myös tie avoinna katumukseen ja parannukseen. Te olette tehnyt itsenne syypääksi mielivaltaan, älkää enää tehkö sitä; te olette rikkonut isänmaata vastaan aiheuttamalla sisäistä sekasortoa sodan aikana, pelastakaa se nyt vaarasta; te olette tehnyt vääryyttä kansalaisille, palkitkaa… Se on teille paljon parempi tie kuin ruhjoa päänsä seinään.
Kmicic katsoi kunnioittavasti Wolodyjowskiin ja sanoi sitten:
— Te puhutte kuin tosi ystävä.
— En ole ystävänne, joskaan en, totta puhuen, vihamiehennekään, mutta neitoa minun käy sääliksi, vaikka hän antoikin minulle rukkaset, sillä tulin sanoneeksi hänelle ankaria sanoja… Minä en rukkasten tähden mene hirteen, eiväthän ne olleet ensimmäiset, enkä vihan kaunaa myöskään kanna. Jos voin auttaa teidät hyvälle tielle, teen palveluksen isänmaalle, koska olette oivallinen ja kokenut sotilas.