— Mitä minä ruotsalaisista!… Mutta minua hävettää toisten ylimysten tähden olla täällä ilman väkeä.
Skrzetuski hymyili taas.
— Suokaa anteeksi, teidän armonne, — sanoi hän, - mutta ruotsalaiset ovat nyt pääasia ja teidän häpeänne sivuseikka. Muuten, turha teidän on ottaa itseenne, koska täällä ei ole sen enempää aatelisia muualtakaan.
— He ovat menettäneet järkensä! — huusi herra Grudzinski.
— Eivät suinkaan. He ovat vain varmat siitä, että jolleivät he mene ruotsalaisten luo, niin ruotsalaiset tulevat heidän luokseen.
— Odottakaa vähäisen! — sanoi vojevoda.
Ja hän löi kämmeniään yhteen, käski palvelijan tuoda kirjoitusvehkeet, istuutui ja rupesi kirjoittamaan.
Puolisen tunnin kuluttua hän ripotti hiekkaa kirjoitukselle, läimähdytti paperia kädellään ja sanoi:
— Lähetän vielä käskykirjelmän, että saapukoot viimeistään tämän kuun 27 päiväksi tänne, ja minä luulen, että he tällä viime hetkellä eivät tahdo deesse patriae [olla auttamatta isänmaata. Suom. huom.]. Sanokaahan nyt, mitä uutta tiedätte vihollisesta?
— Wittenberg järjestää joukkojaan Daman lähistöllä.