Mutta kolmikymmenvuotisessa sodassa karaistuneet sotilaat ymmärsivät, ettei sitä niinkään helposti omaksi oteta, sillä tässä maassa asui suuri, sotaisa kansa, joka tulisi suojelemaan sitä. Vielä eli Ruotsissa muisto verisestä tappiosta Kirkholmin luona, missä kolmetuhatta ratsumiestä Chodkiewiczin johdolla hävitti perin pohjin 18-tuhantisen ruotsalaisen sotajoukon, Länsigöötanmaan, Smålannin ja Taalainmaan tuvissa kerrottiin vielä noista lentävistä ratsumiehistä kuin satujen sankareista. Tuoreessa muistissa olivat vielä Kustaa Aadolfin aikuiset sodat, sillä useita niihin osaaottaneita oli vielä elossa. Ennenkuin tuo skandinavialainen kotka lensi halki Saksanmaan, oli se kaksi kertaa taittanut kyntensä Koniecpolskin joukkoja vastaan.
Iloon sekaantui sentähden myös levottomuutta, josta itse Wittenberg ei ollut vapaa. Hän katsoi ohikulkevia joukkoja juuri sellaisella silmällä kuin paimen laumaansa. Sitten hän kääntyi erään lihavan miehen puoleen, jonka vaalea tekotukka ulottui kiehkuroina hartioille saakka.
— Te vakuutatte siis minulle, — sanoi Wittenberg, — että näillä joukoilla voi lyödä Ujsciessa olevat puolalaiset?
Vaaleatukkainen mies hymyili ja vastasi:
— Herra ylipäällikkö voi huoletta luottaa sanoihini, joista panen pääni pantiksi. Jos Ujsciessa olisi vakituisia sotajoukkoja jonkun hetmanin johdolla, silloin olisin ensimmäinen kehoittamaan odottamaan, kunnes hänen kuninkaallinen majesteettinsa saapuisi itse tänne koko sotajoukon kanssa, mutta yleisessä kutsunnassa koottuja joukkoja ja Suur-Puolan herroja vastaan ovat meidän sotavoimamme enemmän kuin riittävät..
— Eivätkä he saa mistään apua?
— Eivät… kahdestakin syystä: ensiksikin, koska kaikilla sotajoukoilla, ja niitä ei ole kovinkaan paljon, on täysi työ Liettuassa ja Ukrainassa; toiseksi, koska Varsovassa ei kuningas Jan Kasimir, kanslerit eikä senaatti usko, että hänen kuninkaallinen majesteettinsa Kaarle Kustaa vastoin aselepoa, huolimatta viimeisestä lähetystöstä ja välittämättä myönnytyksistään, on todellakin aloittanut sodan. He luottavat siihen, että rauha tulee tehdyksi vielä viime tingassa… hahahaa!
Tuo lihava mies otti hatun päästään, pyyhkäisi hien punaisilta kasvoiltaan ja lisäsi:
— Tiubecki ja Dolgoruki Liettuassa, Chmielnicki Ukrainassa, ja me marssimme Suur-Puolaan!… Kas siihen on Jan Kasimir asiat johtanut!
Wittenberg katsoi häneen ihmetellen ja kysyi: