— Että mieliala painuu maahan, että herrat senaattorit alkavat neuvotella kanssamme ja että me valloitamme koko Suur-Puolan ampumalla muutamia laukauksia ilmaan.
— Käyköön ennustuksenne toteen!
— Siitä olen varma, sillä tunnen heidät, minulla on ystäviä ja puoluelaisia koko maassa, ja minä tiedän miten pitää menetellä… Ja että olen tehnyt voitavani, sen takaa se vääryys, jota Jan Kasimir on minulle tehnyt, ja se rakkaus, jota tunnen Kaarle Kustaata kohtaan. Meillä katsotaan enemmän omaa parasta kuin valtakunnan etua. Kaikki ne maat, joitten läpi kohta tulemme kulkemaan, kuuluvat Opalinskeille, Czarnkowskeille, Grudzinskeille, ja kun nämä juuri ovat joukkoineen Ujsciessa, niin tulevat neuvottelut päättymään mitä parhaiten. Mitä aatelisiin tulee, niin he kyllä seuraavat vojevodiaan, kunhan heille vain vakuutetaan heidän oikeutensa.
— Teidän perinpohjaiset tietonne maasta ja kansasta tuottavat hänen kuninkaalliselle majesteetilleen suurta hyötyä, joka varmasti palkitaan runsaasti. Kaikesta siitä, mitä olen kuullut, päätän, että voin pitää tämän maakunnan otettuna.
— Voitte, herra ylipäällikkö, voitte, voitte!… — toisti Radziejowski innostuneesti moneen kertaan.
— Minä omistan sen siis hänen kuninkaallisen majesteettinsa Kaarle
Kustaan nimessä, — lausui Wittenberg juhlallisesti.
Ruotsalaisten joukkojen näin marssiessa Suur-Puolaan, vieläpä aikaisemmin, jo 18 päivänä heinäkuuta, saapui puolalaisten leiriin ruotsalainen lähetti tuoden kirjeen vojevodille Radziejowskilta ja Wittenbergilta.
Herra Wladyslaw Skoraszewski itse saattoi hänet Posenin vojevodan luo, ja aatelissotilaat katselivat uteliaasti »ensimmäistä ruotsalaista» ihmetellen hänen suurta kasvuaan, tuimaa muotoaan, keltaisia, pystyjä viiksiään ja uljasta ryhtiään. Katsojajoukko seurasi jonkin matkan päässä aina vojevodan asunnolle saakka, tuttavat vaihtoivat katseita, mutta useimmat nauroivat lähetin roimia saapasvarsia ja pitkää, kömpelötekoista miekkaa, joka riippui hopealla kirjaillusta kannikkeesta. Ruotsalainen katseli myöskin uteliaasti ympärilleen, ikäänkuin hän olisi tahtonut tutkia leiriä ja siinä olevan sotavoiman suuruutta.
Vihdoin lähetti vietiin vojevodan luo, jonne kaikki leirissä olevat ylimykset olivat saapuneet.
Kirjelmät luettiin, ja neuvottelu alkoi. Vojevoda luovutti lähetin hovimiehilleen, jotka saivat käskyn pitää hänelle seuraa ja kestitä häntä. Mutta aateliset vaativat pian lähetin omaan seuraansa ja alkoivat hänen kanssaan juopotella rajusti.