Herra Skoraszewski katseli lähettiä myöskin alinomaa, mutta siitä syystä, että epäili häntä valepukuiseksi upseeriksi. Hän ilmaisi tämän epäilyksensä vojevodallekin, mutta tämä vastasi, että yhdentekevä, eikä antanut vangita häntä.
— Olkoonpa vaikka itse Wittenberg, — sanoi vojevoda, — lähetin täytyy saada lähteä yhtä rauhallisesti kuin tulikin… Minä käsken antamaan hänelle kymmenen dukaattia matkalle.
Sillävälin lähetti keskusteli murteellisella saksankielellä niitten aatelisten kanssa, jotka olivat sitä läheisissä preussilaisissa kaupungeissa oppineet, ja kertoi Wittenbergin voitoista eri maissa, Ujsciea kohti marssivista ruotsalaisten sotavoimista ja etenkin ruotsalaisten kauaskantavista tykeistä, joita ei voi vastustaa. Aateliset säikähtivät aikalailla, ja liioiteltuja huhuja alkoi kiertää ympäri leiriä.
Sinä yönä kukaan ei Ujsciessa nukkunut. Puoliyön aikaan saapuivat ne joukot, jotka tähän saakka olivat olleet sijoitettuina Pilaan ja Wieluniin. Ylimykset neuvottelivat vastauksesta aina valkenevaan aamuun saakka, ja aateli kulutti aikaansa kertomalla ruotsalaisten mahtavuudesta.
Aamun sarastaessa saapui herra Stanislaw Skrzetuski ilmoittamaan, että ruotsalaiset olivat jo Walczissa, yhden päivän marssin päässä puolalaisten leiristä. Siitä syntyi heti kova hälinä. Suurin osa hevosia oli viety laitumille, ja nyt lähetettiin kiireimmän kaupalla niitä hakemaan. Hetket ennen taistelua ovat tottumattomalle sotilaalle kauheimmat. Kesti kauan, ennenkuin ratsumestarit saivat aikaan jonkinlaisen järjestyksen. Jos silloin olisi edes yksikin tykinlaukaus jyrähtänyt, olisi sekamelska helposti voinut muuttua pakokauhuksi.
Vähitellen syntyi rivejä. Aatelisten synnynnäinen taipumus sotimaan korvasi harjoitusten puutteen, ja keskipäivällä teki leiri jo verraten hyvän vaikutuksen. Jalkamiehet seisoivat valleilla muistuttaen kirjavissa puvuissaan kukkasia. Tykinsytyttimet savusivat. Vallien takana tykkien suojassa olivat niityt täynnä ratsuväkeä.
Sillävälin Posenin vojevoda laski lähetin takaisin viemään vastausta, joka oli hyvin samanlainen kuin Radziejowski oli ennustanut. Hän päätti myös lähettää pienen osaston Notecan pohjoiselle rannalle vakoilemaan vihollista.
Piotr Opalinski, Podlahian vojevoda, määrättiin johtamaan vakoiluosastoa. Sitäpaitsi ratsumestarit Skoraszewski ja Skrzetuski saivat käskyn ottaa aatelin joukosta vapaaehtoisia ja lähteä myöskin ottamaan vihollisesta selvää.
Molemmat ratsastivat pitkin rintamaa ilahduttaen katsojia hyvällä ryhdillään ja huusivat kerta toisensa jälkeen:
— Hyvät herrat! Kuka haluaa vapaaehtoisena lähteä ruotsalaista vastaan?
Kuka tahtoo haistaa ruutia?!