He olivat ratsastaneet jo pitkän matkan ilman tulosta, sillä kukaan ei astunut esille rivistä. Toinen vilkuili toiseen. Oli sellaisia, jotka olisivat halunneet, mutta ujous pidätti heitä eikä pelko. Naapuri tökkäsi naapuria kylkeen sanoen: »Jos sinä lähdet, lähden minäkin.»
Ratsumestarit alkoivat jo hermostua, kun yht'äkkiä rivistä astui kirjavapukuinen mies huutaen:
— Hyvät herrat! Minä lahden vapaaehtoiseksi, ja te rupeatte narreiksi!
— Ostrozka! Ostrozka! — huudettiin.
— Yhtä hyvä aatelinen kuin joku teistä! — vastasi narri.
— Hyi olkoon! Saakeli soikoon! — huusi herra Rosinski, alituomari. —
Mitä tämä tällainen narrinkujeilu on! Minä lähden!
— Ja minä! Ja minä myös!-huusivat monet.
— Kerran olen syntynyt, kerran myös kuolen! Äskeinen epävarmuus oli muuttunut yleiseksi innostukseksi, ja aatelisia ilmaantui joka puolelta vapaaehtoisiksi. Pian oli viisisataa ratsumiestä koolla. Herra Skoraszewski rähähti leveään, hyväntahtoiseen nauruun ja huusi:
— Riittää, hyvät herrat, riittää! Kaikki eivät voi päästä mukaan!
Sitten hän yhdessä Skrzetuskin kanssa järjesti miehet, ja he läksivät.