Seuraava päivä oli pilvinen ja alakuloinen, ja sen kelmeä valo valaisi masentuneita, valittavia, juopuneita ja suureksi osaksi petokseen valmiita ihmisiä. Kaiken pahan lisäksi olivat ruotsalaiset yön kuluessa kulkeneet Notecan yli Dzienbowin kohdalla ja piirittäneet puolalaisen leirin.
Maan puolella ei ollut ensinkään valleja, ja niitä oli tehtävä nyt kiireimmän kaupalla. Skoraszewski ja Skrzetuski pyysivät ja rukoilivat niitä luomaan, mutta kukaan ei välittänyt mistään.
Vojevodain ja aatelisten huulilla kajahteli sana: »Neuvottelemaan!» Ja neuvottelijoita lähetettiin. Vastaukseksi saapui ruotsalaisten puolelta loistava lähetystö, jonka etunenässä ratsastivat Radziejowski ja kenraali Wirtz, molemmilla vihreä oksa kädessä.
He ajoivat Posenin vojevodan asunnolle, mutta matkalla Radziejowski pysähtyi aatelisten sankassa parvessa, nosti hattuaan, hymyili, tervehti tuttuja ja lausui kuuluvalla äänellä:
— Arvoisat herrat, rakkaat veljet, älkää olko levottomia! Me emme ole tulleet tänne vihollisina, Teistä itsestänne riippuu, vuodatammeko enää yhtäkään veripisaraa. Jos te tyrannin sijaan, joka sortaa teidän vapauttanne, jonka mielessä väikkyy absolutum dominium [ehdoton ylivalta], joka on vienyt isänmaansa perikadon partaalle, jos te sellaisen tyrannin sijaan tahdotte hyvän, jalosydämisen isännän ja uljaan soturin, jonka pelkkä nimi voisi karkoittaa kaikki Puolan viholliset, niin antautukaa hänen kuninkaallisen majesteettinsa Kaarle Kustaan suojelukseen… Arvoisat herrat, rakkaat veljet! Minulla on tässä mukanani kirjelmä, jossa vakuutetaan kaikki teidän oikeutenne, teidän vapautenne ja uskontonne. Teidän pelastuksenne riippuu teistä itsestänne… Arvoisat herrat! Ruotsin armollisin kuningas lupaa tukahduttaa kasakkakapinan ja lopettaa sodan Liettuassa, ja hän yksin voi sen tehdä. Armahtakaa isänmaatanne, jollette soisikaan itsellenne armoa…
Tässä värisi petturin ääni itkusta. Aateli joutui ymmälle, mutta Radziejowski ajoi eteenpäin kumartaen taas ympärilleen. Vihdoin hän yhdessä Wirtzin ja koko seurueen kanssa katosi Posenin vojevodan taloon.
Aateliset tunkeutuivat niin tiukasti talon ympärille, että päitten päällä olisi voinut kävellä. He käsittivät, että tuossa talossa ratkaistiin ei ainoastaan heidän, vaan koko maan kohtalo. Vojevodan punapukuisia palvelijoita tuli ulos pyytämään muutamia huomatuimpien sukujen edustajia sisälle. Nämä tottelivat mielellään, ja muut jäivät ulos odottamaan… Vallitsi syvä hiljaisuus… Seinän luona seisovat kuulivat sisältä kiivasta puhetta.. Kului tunti, toinen, mutta neuvottelua kesti yhä.
Yht'äkkiä paukahti eteisen ovi auki ja herra Wladislaw Skoraszewski syöksyi ulos.
Ympärillä olevat peräytyivät peloissaan.
Kyllä herra Skoraszewski olikin kauhistuttavan näköinen, tuo tavallisesti niin rauhallinen ja hyväntahtoinen mies, josta sanottiin, että haavat paranivat hänen kätensä kosketuksesta. Hänen silmänsä olivat veripunaiset, katse harhaileva, puku epäjärjestyksessä. Hän piti kaksin käsin päästään kiinni.