— Petos! Murha! Häpeä! Nyt me olemme ruotsalaisia emmekä enää puolalaisia! — huusi hän vihlovasti.
Ja hän hyrskähti epätoivoiseen itkuun, repi tukkaansa kuin mieletön. Mutta ympärillä vallitsi haudan hiljaisuus. Jonkinlainen peloittava tunne valtasi kaikki läsnäolijat.
Yht'äkkiä Skoraszewski ojensi vartalonsa ja huusi hurjalla äänellä:
— Aseihin! Aseihin jokainen, joka Jumalaan uskoo! Aseihin!
Humaus kävi halki väkijoukon, synkkä, katkonainen humaus kuin ensimmäinen tuulenpuuska myrskyn lähestyessä. Epäröitiin… epäröitiin. Mutta epätoivoinen ääni, jossa oli syvä, traagillinen sointu, huusi yhä:
— Aseihin! Aseihin!
Kohta häneen liittyi vielä kaksi muuta: herra Piotr Skoraszewski ja herra Skrzetuski… sitten kolmas Klodzinski, Posenin lippukunnan urhea ratsumestari.
Aateliset tunkeilivat yhä taajemmin heidän ympärillään. Kuului uhkaavaa puheensorinaa, silmät säihkyivät, posket punoittivat, miekat kalisivat. Wladyslaw Skoraszewski sai vaivoin hillityksi hurjan epätoivonsa ja huusi osoittaen taloa, jossa neuvottelua käytiin:
— Hyvät ystävät, tuolla he ovat myyneet isänmaansa kuin Juudas! Me emme kuulu enää Puolaan! Sen enempää epäröimättä ovat nuo herrat tuolla jättäneet vihollisen käsiin teidät kaikki, koko leirin sekä armeijan ja tykit. Murskatkoon salama heidät säpäleiksi! Vielä he allekirjoittivat omasta ja teidän puolestanne, että eroavat isänmaasta, eroavat hallitsijasta, että koko maakunta, kaikki kaupungit, linnoitukset ja me kaikki tulemme kuulumaan Ruotsille. Armeija voi antautua, sellaista sattuu, mutta kuka on antanut heille oikeuden luopua isänmaasta, kuninkaasta?! Kuka on antanut heille oikeuden lohkaista kokonaisen maakunnan irti isänmaasta ja liittää sen vieraaseen maahan?! Kuka on antanut heille oikeuden siirtyä toiseen kansallisuuteen ja kieltää oman verensä. Hyvät herrat, se on petosta, murhaa, häpeällistä!… Pelastakaa isänmaa, rakkaat veljet! Jumalan nimessä, se, joka on aatelismies ja kunniallinen, rientäköön pelastamaan!… Uhratkaamme henkemme ja veremme! Me emme tahdo olla ruotsalaisia, emme tahdo olla!… Emme!… Parempi, kun ei olisi syntynyt sellaista miestä, joka nyt vertaan säästää… Pelastakaa isänmaa!…
— Se on petosta! — huusivat kymmenet äänet. — Petosta! Surma pettureille!