— Eihän niistä mitään vastusta ole! Mallikelpoisesti ovat käyttäytyneet! — vastasi herra Zagloba.
Pojat syöksyivät äidin luo, joka kysyi herra Zaglobalta:
— Tahtooko isä juoda kaljaa vai simaa?
— Päivälliseksi oli porsaanpaistia… siis mieluummin simaa.
— Lähetän tuossa paikassa. Ei ole hyvä istuskella näin kauan ulkona, siitä voi saada kuumetta.
— Tänään on niin lämmin eikä tuule. Missä on Jan, tyttöseni?
— Hän meni aittaan.
Rouva Skrzetuska puhutteli herra Zaglobaa isäksi ja tämä häntä tyttäreksi, vaikka he eivät olleet sukulaisia. Rouva Skrzetuskan sukulaiset asuivat Dnieperin seuduilla, ja mitä herra Zaglobaan tulee, niin Jumala ties mistä hän oli kotoisin, sillä milloin hän sanoi olevansa sieltä, milloin täältä. Mutta siihen aikaan kuin Helena oli vielä neitinä, oli herra Zagloba tehnyt hänelle suuria palveluksia ja pelastanut hänet uhkaavista vaaroista, ja sentähden sekä Helena että hänen miehensä kunnioittivat häntä kuin isää. Koko ympäristössä, herra Zagloba nautti mitä suurinta kunnioitusta niin hyvin järkensä kuin monissa sodissa osoittamansa urhoollisuuden tähden.
Hänen nimensä oli tunnettu kautta koko valtakunnan. Itse kuningas kuunteli mielellään hänen pakinoitaan ja kokkapuheitaan, ja yleensä hänestä puhuttiin enemmän kuin herra Jan Skrzetuskista, vaikka tämä aikoinaan oli onnellisesti tunkeutunut piiritetystä Zbarazista kaikkien kasakkajoukkojen lävitse.
Kohta rouva Skrzetuskan mentyä tuli palvelijapoika kantaen haarikkaa ja lasia. Herra Zagloba kaatoi lasiin ja maisteli juotavaa sulkien silmänsä.