— Stanislaw tuo kauheita uutisia, — vastasi Jan. — Ruotsalaiset ovat marssineet Suur-Puolaan ja vallanneet sen kokonaan.
Herra Zagloba hyppäsi penkiltään kuin neljäkymmentä vuotta olisi samassa silmänräpäyksessä romahtanut hänen hartioiltaan painamasta, avasi silmänsä selko selälleen ja haparoi vaistomaisesti miekkaa kupeeltaan.
— Mitä nyt? — kysyi hän. — Mitä? Kokonaanko?
— Ja sen tähden, että Posenin vojevoda ja muut Ujsciessa antautuivat vihollisen käsiin, — vastasi Stanislaw Skrzetuski.
— Herran tähden!… Mitä te puhutte!… Antautuivat?…
— Eivät ainoastaan antautuneet, vaan allekirjottivatpa vielä sopimuksen, jonka mukaan ovat eronneet kuninkaan alamaisuudesta ja valtakunnasta… Se on nyt Ruotsia eikä Puolaa.
— Armollinen Jumala! Onko maailman loppu tullut? Mitä olenkaan kuullut?… Eilen me Janin kanssa juttelimme Ruotsin puolelta huhutusta sodan uhkasta, mutta olimme molemmat varmoja, ettei siitä mitään tule tai enintään sen verran, että kuninkaamme Jan Kasimir luopuu Ruotsin kuninkaan arvonimestä.
— Mutta nyt se alkoikin maakunnan menetyksellä, ja millä päättynee…
Jumala ties.
— Älkää puhuko siitä enää, sillä vereni kuohuu!… Ja te olette ollut Ujsciessa?… Ja nähnyt tuon kaiken omilla silmillänne… Se on petos, jollaista historia ei tunne!
— Olin ja näin, ja että se oli petos, sen voitte itse päättää kuultuanne kaiken. Joukkomme seisoivat Ujsciessa, yhteensä viisitoistatuhatta miestä nosto- ja jalkaväkeä, ja pidimme hallussamme Notecan rantoja. Se on kyllä totta, että vakituista sotaväkeä oli vähän, ja te tiedätte kokeneena soturina paremmin, voiko nostoväki sitä korvata, etenkään suur-puolalaiset, jotka ovat unohtaneet sodankäynnin. Mutta olisipa meillä ollut vain ylipäällikkö, niin olisimme voineet vanhaan tapaan peloittaa ja pidättää vihollista, kunnes apujoukkoja olisi saapunut. Wittenberg oli tuskin näyttäytynyt, kun ruvettiin hieromaan neuvotteluja — ennenkuin pisaraakaan verta oli vuodatettu. Sitten saapui Radziejowski ja puhui asiat sellaiseen lopputulokseen kuin äsken sanoin, nimittäin maan onnettomuudeksi ja häpeäksi, jollaista ei vielä ole tapahtunut.