Torin takana Linnankadun toisessa päässä kohosi kukkulalla Janusz-ruhtinaan hiljakkoin rakentama komea linna, joka tosin oli linnoittamaton, vaikka olikin paljon laajempi kuin moni linna. Päärakennuksen kumpaankin päähän liittyi suorakulmaisesti matalampi kylkirakennus, ja näiden väliin jäi pihamaa, jonka edessä oli rautainen aita. Keskellä aitaa oli korkea kivinen portti ja portissa sekä Radziwillien että Kiejdanyn kaupungin vaakunat. Portin luona seisoi päävahti enemmän paraatin kuin puolustuksen vuoksi.
Oli varhainen aamu, mutta linnan pihalla oli jo liikettä. Päärakennuksen edessä harjoitteli sinipukuinen rakuunarykmentti, jolla oli ruotsalaiset kypärät. Pitkät rivit sotilaita seisoivat parast’aikaa paljastetuin miekoin, sillä ratsastava upseeri puhui sotamiehille jotakin. Etäämpänä seinäin vierustoilla seisoi joutilasta palvelusväkeä, joka töllisteli rakuunoita.
— Hyväinen aika! — huusi herra Wolodyjowski. — Sehän on Charlamp, joka tuolla harjoittelee rakuunoita.
— Kuka? — virkkoi siihen Zagloba. — Sekö, jonka kanssa sinä olit joutua kaksintaisteluun kuninkaanvaalien aikana Lipkowissa?
— Sama. Mutta nyt me olemme hyviä ystäviä.
- Se on totta! — sanoi herra Zagloba. — Minä tunnen hänet nenästä, joka pistää esiin kypärän alta. Onpa onneksi hänelle, etteivät kypäränaamiot ole enää muodissa, sillä hän ei mahtuisi sellaiseen nenineen.
Sillävälin oli herra Charlamp tuntenut Wolodyjowskin ja ajoi täyttä vauhtia hänen luokseen.
— Mitä sinulle kuuluu, Michal? — huusi hän.
— Hyvä oli, että tulit!
— Ja vielä parempi, että heti tapasin sinut. Tämä on herra Zagloba, johon taisit tutustua Lipkowissa, ja nämä herrat Skrzetuskit, Jan, kuninkaallisen husaarirykmentin ratsumestari, Zbarazin sankari..