— Se on ihan totta… Kummankin oven takana on nyt asestettuja skottilaisia vahteja, joita kuoleman uhalla on kielletty päästämästä ketään ulos tai sisälle.
Ritarit katsoivat kummastellen toisiinsa, ja herra Charlamp, joka oli yhtä hämmästynyt kuin muutkin, tuijotti suurin silmin heihin, ikäänkuin hän olisi heiltä odottanut ratkaisua arvoitukseen.
— Tämä merkitsee, että valtiovarainhoitaja on vangittu… Suurhetmani on vanginnut sotahetmanin… — virkkoi Zagloba. — Mitä se merkitsee?
— Sitä en tiedä. Ja Judycki… tuo urhea ritari!
- Eivätkö ruhtinaan upseerit ole keskustelleet asiasta ja arvanneet syytä? Etkö ole kuullut?
— Vielä viime yönä kysyin Harasimowiczilta asiasta.
- No mitä hän sanoi? — uteli Zagloba.
— Hän ei tahtonut puhua koko asiasta. Pani vain sormen suulleen ja sanoi: »He ovat pettureita!»
— Pettureita?… Pettureita?… — huusi herra Wolodyjowski pidellen päätään. — Valtiovarainhoitaja Gosiewski ei ole mikään petturi enemmän kuin herra Judyckikaan. He ovat koko valtakunnassa tunnetut rehellisinä ja isänmaataan rakastavina miehinä.
— Nykyään on vaikeata luottaa ihmisiin, — puuttui Stanislaw Skrzetuski synkästi puheeseen. — Menettelihän Krzysztof Opalinski kuin Cato ainakin. Ja eikö juuri hän ollut syyttänyt muita petoksesta ja omanvoitonpyynnistä?… Ja kun tuli kysymykseen näyttää jotakin, oli hän ensimmäisenä valmis pettämään ja vetämään päällepäätteeksi kokonaisen maakunnan mukaansa petokseen.