— Minä olen palvellut ruhtinasta pienestä pitäen, tunnen hänet paremmin kuin yksikään teistä ja minä sekä kunnioitan että rakastan häntä… Sentähden pyydän, että te ette vertaisi häntä Cromwelliin, muuten minun täytyy sanoa herroille jotakin, jota minun isäntänä ei tulisi tehdä.
Ja herra Charlamp alkoi kiivaasti kiertää viiksiään ja mulkoilla silmäkulmain alta Jan Skrzetuskiin. Kun herra Wolodyjowski huomasi sen, alkoi hän puolestaan tuimasti katsoa herra Charlampiin, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
— Yritäpäs vain!
Viiksikäs Charlamp lauhtui heti, sillä hän tunsi syvää kunnioitusta Wolodyjowskia kohtaan, ja sitäpaitsi olisi vaarallista joutua hänen vihoihinsa. Hän jatkoi paljon sävyisämmällä äänellä:
— Ruhtinas on kalvinilainen, mutta hän ei ole koskaan rikkonut oikeata
uskoa vastaan luopumalla siitä, sillä hän on syntyään kalvinilainen.
Hänestä ei tule milloinkaan Cromwellia eikä Opalinskia eikä
Radziejowskia. Hän ei ole niitä miehiä!
— Vaikkapa hän olisi itse sarvipäinen paholainen, — sanoi herra Zagloba, — niin sitä parempi, sillä silloinpa hänellä on millä puskea ruotsalaisia.
— Että valtiovarainhoitaja Gosiewski ja herra Judycki ovat vangitut!… hm! — murahti Wolodyjowski ravistaen päätään. — Kylläpä ruhtinas saattaakin olla epäystävällinen vierailleen!
— Kuinka niin, Michal? — sanoi siihen Charlamp. — Hän on nykyään ystävällisempi kuin milloinkaan… Hän on ollut meille kuin isä. Ennen hänen eteensä astuessa pelkäsi enemmän kuin jos kuninkaan eteen olisi astunut. Mutta nykyään hän liikkuu joka päivä sotilaitten keskuudessa jutellen ja kysellen perheasioista ja onko mahdollisesti mitään valittamista. Hän, joka ei pidä edes valtakunnan suurimpia ylimyksiä vertaisinaan, käveli eilen, ei, tänään se oli, käsi kädessä nuoren Kmicicin kanssa. Me emme olleet uskoa silmiämme, sillä vaikka Kmicic onkin jalosukuinen, on hän vielä nulikka…
— Onko Kmicic ollut jo kauan täällä? — kysyi Wolodyjowski.
— Nyt paraikaa ei hän ole täällä, sillä eilen hän läksi Czejkiszekiin noutamaan muuatta jalkaväenrykmenttiä. Muuten, kukaan ei ole nykyään ruhtinaan suosiossa siinä määrässä kuin Kmicic. Kun hän lähti, seisoi ruhtinas jonkin aikaa katsellen hänen jälkeensä ja sanoi: »Tuo mies se pystyy vaikka mihin ja pitäisi vaikka pirua hännästä kiinni, jos käskisin.» Sen kuulimme omin korvin. Totta puhuen, Kmicic on luonut lippukunnan, jollaista ei ole koko armeijassa.