Levisi huhu, että sotahetmani Gosiewski oli vangittu siksi, ettei hän suostunut yhdistämään joukkojaan Radziwillin joukkoihin, minkä kautta koko sotaretki olisi tullut vaaranalaiseksi. Lähtövalmistukset, kuten tykkien jyrinä, kun niitä vedettiin ulos linnan asekartanosta, ja tuo ennen sotaretkelle lähtöä niin tavallinen sekamelska, saivat kuitenkin herra Gosiewskin ja maltalaisritari Judyckin vangitsemisen unohduksiin.
Aateliset, jotka söivät päivällistä kylkirakennuksen isoissa saleissa, eivät puhuneet mistään muusta kuin sodasta, Vilnon palosta, Varsovan uutisista ja ruotsalaisista, joille kaikki olivat katkeroituneita kavalan hyökkäyksen tähden naapurin kimppuun vastoin rauhansopimusta. Sanomat heidän nopeasta edistymisestään, Ujscien antautumisesta, Suur-Puolan valtauksesta, Masovian ja Varsovan välttämättömästä antautumisesta eivät herättäneet pelkoa, vaan päinvastoin kohottivat sotaista innostusta, Ruotsalaisten menestymisen syytä pidettiin näet päivänselvänä: he eivät olleet vielä kertaakaan kohdanneet kunnollista armeijaa eikä todellista ylipäällikköä. Radziwill oli ensimmäinen ammattisoturi, jonka kanssa he tulisivat voimiaan mittelemään, ja aateliset tunsivat häntä kohtaan horjumatonta luottamusta. Sitäpaitsi everstit vakuuttivat, että he tulisivat lyömään ruotsalaiset avoimessa taistelussa.
— Kyllä se niin on! — selitti herra Michal Stankiewicz, vanha ja kokenut sotilas. — Minä muistan hyvin entiset sodat ja tiedän, että ruotsalaiset ovat aina puolustautuneet linnoituksissa tai vallien takana eivätkä koskaan uskaltaneet avoimeen taisteluun, ja jos he ovatkin sen tehneet, niin he ovat saaneet aika opetuksen. Voitto ei ole antanut Suur-Puolaa heidän haltuunsa, vaan petos ja nostoväen kelvottomuus.
— Juuri niin! — kannatti herra Zagloba. — He ovat heikkorakenteista kansaa, sillä heidän maansa on kovin hedelmätöntä, mistä johtuu, että leipää ei ole. Sentähden he jauhavat puitten käpyjä jauhoiksi ja leipovat siitä pihkalle haisevia hiilikoita. Toiset kuljeskelevat rantoja pitkin ja syövät mitä laineet sattuvat tuomaan rantaan. Nälkäistä roskaväkeä he ovat, ja sentähden maailmassa ei olekaan toista kansaa, joka olisi heitä ahnaampi toisen omaisuuteen nähden. Tataareillakin on edes hevosenlihaa tarpeeksi, mutta ruotsalaiset eivät näe lihaa joskus vuosikauteen ja kuolisivat varmasti nälkään, jollei meri soisi heille antimiaan. Entä milloinka te, herra Stankiewicz, olette tehnyt tuttavuutta ruotsalaisten kanssa?
— Nykyisen hetmanin isän, Krzysztof-ruhtinaan aikana.
— Minä herra Koniecpolskin, nykyisen lipunkantajan isän aikana. Kyllä me annoimme Kustaa Aadolfille Preussissa oikein miehen kädestä ja otimme vahvasti vankeja. Siellä minä tulin tuntemaan heidät ja kaikki heidän metkunsa. Meidän miehemme tekivät heistä pientä pilaa. Kuten herrat kaiketi tietävät, niin ruotsalaiset, jotka alinomaa kahlata lotistavat vedessä ja hankkivat ravintonsa merestä, ovat uimareina kerrassaan exquisitissimi [erinomaisia]. Me käskimme heitä näyttämään taitoaan, ja mitä arvelette: kun heitit lurjuksen avantoon, niin se toisesta sukelsi esiin — elävä silli kuonossa.
— Hyväinen aika, mitä te sanotte?!
— Luhistukoon ruumiini tähän paikkaan, jollen nähnyt omin silmin sellaista ainakin sata kertaa, Muistanpa senkin, kuinka he kiskoivat nahkoihinsa preussilaista limppua niin navakasti, etteivät sitten raskineet kotiinsa lähteä. Herra Stankiewicz sanoo aivan oikein, ettei heistä ole sotilaiksi. Heidän jalkaväkensä vielä menee mukiin, mutta ratsuväki — Herra varjelkoon! Heillä ei ole hevosia isänmaassaan, eivätkä he voi siis nuorena totutella ratsastamaan.
Päivällisen jälkeen ruhtinas kutsui everstit vuoron perään luokseen. He ihmettelivät jonkinverran sitä, että ruhtinas kutsui yhden kerrallaan, mutta mieluista oli se ihmettely, kun he palasivat kukin jokin lahja kädessä. Ruhtinas puolestaan vaati vain uskollisuutta ja luottamusta. Hetmani kyseli myöskin innokkaasti, oliko herra Kmicic saapunut, ja käski heti ilmoittamaan, kun hän tulee.
Kmicic saapuikin, mutta vasta myöhään illalla, kun vieraat jo alkoivat kokoontua kirkkaasti valaistuihin saleihin. Asekartanossa hän tapasi herra Wolodyjowskin ja tutustui tämän seuralaisiin.