Samassa Harasimowicz astui sisään.
— Arvoisa herra Andrzej Kmicic! — huusi hän kumarrellen ovessa.
— Tässä olen! Mikä hätänä? — kysyi Kmicic.
— Ruhtinaan luo! Ruhtinaan luo!
— Kohta, kunhan ensin pukeudun. Poika, pukuni!
Palvelijapoika lennätti puvun, ja tuossa tuokiossa Kmicic lähti ruhtinaan luo puettuna koreasti kuin häihin. Hänen yllään oli hopeisilla tähdillä kirjailtu lyhyt kauhtana, ja sen päällä puolalainen kontusz-nuttu, jonka kaulus oli leuan alta suljettu suurella safiirisoljella. Kupeella riippui niinikään safiireilla koristettu miekka, ja vyön alle oli hän pistänyt ratsumestaribuzdyganin [päärynänmuotoinen sotanuija, jonka pää on varustettu nauloilla. Suom. huom.] arvomerkkinsä. Puku sopi erinomaisesti nuorelle ritarille, ja kauniimpaa miestä olisi ollut vaikea löytää koko Kiejdanyn lukuisista joukoista.
Michal Wolodyjowski huoahti, katsoi hänen poistumistaan ja sanoi herra
Zagloballe:
— Tuollaisen kanssa kukaan ei voi kilpailla naisten suosiosta!
— Viskaa vain kolmekymmentä vuotta hartioiltani! — vastasi Zagloba.
Ruhtinas oli jo puettu juhlapukuunsa, kun Kmicic saapui. Puvustonhoitaja poistui huoneesta kahden neekerin seurassa, ja he olivat kahden.