— Hyvä oli, että jouduit, — sanoi ruhtinas.
— Olen teidän ylhäisyytenne käytettävissä.
— Entä lippukunta?
— Odottaa käskyänne.
— Ovatko luotettavaa väkeä?
— Menevät vaikka tuleen, vaikka pätsiin!
— Hyvä on! Minä tarvitsen juuri sellaisia miehiä kuin sinä, jotka ovat valmiit kaikkeen… Vakuutan vieläkin, että luotan sinuun enemmän kuin kehenkään muuhun.
— Teidän ylhäisyytenne, minun ansioni eivät ole vanhojen sotilaitten ansioitten vertaisia, mutta jos vihollista vastaan on rynnättävä, niin silloin minä, totta totisesti, en piileksi muitten selän takana.
— Minä en kiellä vanhojen sotilaitten ansioita, — sanoi ruhtinas, — vaikka… vaikka joskus voivat olosuhteet muuttua niin vaikeiksi, että kaikkein luotettavimmatkin horjuvat.
— Surma sille, joka vaaran hetkenä luopuu teidän ylhäisyydestänne.