Kmicic vaikeni. Ruhtinaan viimeiset sanat eivät olleet luoneet valoa asiaan, ja turhaan hän kysyi itseltään, mikä saattoi tällä hetkellä uhata tuota mahtavaa Radziwillia? Olihan hän nyt voimakkaampi kuin milloinkaan ennen. Gosiewski ja Judycki olivat tosin hänelle vihamielisiä, mutta he olivat hänen hallussaan, ja mitä tuli Vitebskin vojevodaan, niin hän oli kunniallinen mies ja kunnon kansalainen, joka ei missään tapauksessa olisi ryhtynyt mihinkään juonitteluihin näin ennen sotaretkeä maan vihollisia vastaan.
— Jumala ties, mitä tämä kaikki merkitsee! — huudahti Kmicic, joka yleensä ei voinut pidättää ajatuksiaan tulemasta ilmi.
— Tänään käsität vielä kaikki, — vastasi ruhtinas rauhallisesti. —
Mutta lähtekäämme nyt saliin.
He kulkivat useitten huoneitten lävitse. Jo kuului suuresta salista orkesterin soittoa, jota johti Boguslaw-ruhtinaan tilaisuutta varten lähettämä ranskalainen. Soitettiin menuettia, joka oli siihen aikaan muodissa Ranskan hovissa. Lempeät sävelet sulivat puheensorinaan. Ruhtinas Radziwill pysähtyi ja kuunteli.
— Jumala varjelkoon, — sanoi hän, — etteivät kaikki vieraani, jotka nyt kattojeni alla juhlivat, huomenna liittyisi vihollisiini.
— Teidän ylhäisyytenne, — vastasi Kmicic, — minä toivon, ettei vieraittenne joukossa ole ainoatakaan Ruotsin puoluelaista.
Radziwill säpsähti ja pysähtyi.
— Mitä sinä tarkoitat?
— Sitä vain, että siellä on pelkkiä kunnon sotilaita huvittelemassa.
— Käykäämme eteenpäin… Aika on näyttävä ja Jumala tuomitseva, kuka on kunnon mies. Käykäämme eteenpäin!